Itsenäisyyspäivään ei sen kummempaa juhlintaa liittynyt, joten tä teksti käsittelee varmaan lähinnä tota viikonloppua yleisesti, sitten lopulta. Itsenäisyyspäivä kuitenkin alkoi sillä, että startattiin auto aamulla kympin maissa, ja suunnattiin Vapun kanssa kohti Saloa! Nimittäin kisun oli tarkoitus kotiutua kyseisenä päivänä! Wipiih! Kotimatka meni pienen paniikin vallassa, sekä kisun että meidän osalta. Tuo autossa oleilu ei kissoille ainakaan yleensä oo sitä suurinta herkkua, ja kun tä kaveri ei kotitalonsa ulkopuolella ollut pienen elämänsä aikana käynyt, ni tuli siinä pari shokkia hälle heti alkuun :)
Kaikki meni kuitenkin lopulta ihan kivasti, ja kun Vapun luo päästiin, kisu kotiutui yllättävän helposti ja äkkiä! Leikki ja söi aika normaalisti, joten oltiin iloisia! Nä kuvat on oikeesti lauantailta, jolloin kävin äitiä ja lapsukaista illalla moikkaamassa, ja on kyllä niin mainio tapaus tämä vielä-nimetön-pallero!
Mama and the child |
Sunnuntaina saatiin koko päiväksi tä eläinlapsi meille hoitoon! Leikkikuvia ei pahemmin oo, kun kaveri oli aika vauhdikas välillä, ja ennemmin tuli keskityttyä niihin leikkeihin, kuin kuvailuun.. Jääkaapissa mm. kävi kääntymässä, ja siitä sainkin napattua otoksen ;) Ihan hyvin siis meilläkin tykkäs olla, ja tykästyi Aapoon kuten kuvista näkyy ;) Ihanaaaa!
Jep, huumailut sikseen. Perjantaina tosiaan mun itsenäisyyspäivään kuului vielä treenit, ja illalla päästiin Aapon vanhemmille _jälleen_ ruokailemaan, ja siinä sivussa tuli totta kai tuota Itsenäisyyspäivän vastaanottoakin seurattua! Näyttäviä pukuja, ja tykkäsin kyllä siitä, että pukukoodia oltiin "löysätty" :-D
Tänään olin niiiin ilonen, kun aamupäivällä tuli kauniisti lunta taivaalta, mutta kun töistä pääsin, olikin meno vähän toinen.. Harmaus ja vesisade iskivät aika kirjaimellisesti vasten kasvoja ;)
Huomenna vapaapäivä, joten palailen silloin!
-Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3