"Be yourself"

Telkussa pyörii Ava:n yks mainos, jossa lauletaan "Be yourself, be yourself". Lausahdukseen liitetään ns. eri sivulauseita, kuten "se on pelottavaa, hankalaa, vaikeaa"... Jotenki toi iski muhun, ja ajattelin aiheesta kirjottaa.

Itellä ainakin on jatkuvasti pinnalla ajatukset itsetunnosta ja kaikesta siihen liittyvästä. Ulkonäköpaineet on jatkuvasti kovat ainakin monilla, mutta ennen kaikkea mua on mietityttäny "se sisin". Miten sitä uskaltaa olla täysin oma itsensä? Ja ne, jotka uskaltavat, miten he sen tekevät..? Tarkastelen tekstissä itsetuntoa oman elämäni kautta, koska noi kysymykset on niin suuria, että tä tuntui helpommalta tieltä :)

Yks mun "motto" :-)

Mulla on mielikuva itestäni, etten oo erityisen kiinnostava ihminen. Joskus pelottaa olla oma itseni varsinkin puoltuttujen seurassa, koska mun pään sisällä on oletus, että jos näytän sisimpäni, "ei kukaan oo enää kiinnostunut musta ihmisenä". Että oon tylsä, huumorintajuton ja "kuiva" pakkaus :-D Osaan olla hauskakin (vai..? :D), ja tykkään nauraa ja hassutella, mutta kaipaan ajoittain pohdiskelua. Kaikelle on oma aikansa :) Usein kuitenkin "pelkään" pohdiskella juttuja ns. eri tyylisten ihmisten seurassa. Jos toisesta paistaa pohdiskelemattomuus ja jutut ovat enemmän pintaliitoa, en uskalla itsekään olla mietiskeleväinen oma itseni ja jutella mitä mieleen juolahtaa, vaikkapa elämän tarkotuksesta..? :-D

Totta kai jokaisella varmasti on erilaisia kavereita. Toisten kanssa huvitellaan, nauretaan ja pidetään hauskaa, toisten kanssa jutellaan ja mietiskellään maailman menoa. Ihminen tavallaan muokkautuu eri moodille riippuen kenen seurassa on. Oon kuitenkin ilonen, että mulla on myös ystäviä, joiden kanssa voin tehdä tätä kaikkea! Ja tietenkin poikaystävä, joka on ihanan pohdiskelevaa sorttia, mutta myös hauskaa seuraa :-)

Miten sitä ei saa kohotettua itsetuntoaan parempaan, vaikka uskoo kuitenkin olevansa ihan hyvä tyyppi? Jos elämässä on välittävä perhe, kavereita ja poikaystävä, asioita jotka viestivät oman persoonan olevan omalla tavallaan kiinnostava, miten sitä on niin vaikea uskoa? Pitäis vaan lopettaa liika analysointi, turha välittäminen mitä joku ajattelee missäkin tilanteessa mun sanomisista, mutta naisena se ei olekaan ihan helppoa :) Helposti saa vaikka unettoman yön aikaan analysoidessaan puol elämää läpi...

Oon myös aika ujo uusien ihmisten seurassa. En osaa olla keskipisteenä, ja vaikka mulla ois kommentteja moneenkin juttuun, en vaikkapa isossa porukassa uskalla suutani avata. Analysoin loputtomiin mun mielessä olevaa juttua, ja lopulta jätän sanomatta, koska tulee olo, että "ihan typerä kommentti, miks vaivautuisin sanomaan. Kaikki pitäis ihan tyhmänä". Jotenkin pelkään tulla väärinymmärretyksi? Kavereiden ja Aapon seurassa oon kyllä omasta mielestäni puhelias, heh joskus vähän liikaakin. Ainakin iltaisin kun ollaan menossa nukkumaan, mulla tulee kaikki maailman jutut mieleen, jotka haluisin jakaa Apin kanssa :-D Hyvä ajoitus. Pakko kuitenkin mainita, että kuuntelu on mun mielestä vielä paljon "small talkia" tärkeämpää elämässä, eivätkä kovin monet hyvää kuuntelutaitoa omaa.

Pelko väärinymmärretyksi tulemisesta ainakin itsellä viittaa aikaisempiin kokemuksiin. Naisten kesken kun saa helposti riidan aikaseksi asiasta, joka onkin vain väärinymmärrys, ja näitä on omalla kohdalla sattunut jonkin verran. Sitä sanoo jotain, jonka toinen ymmärtää ihan eri tavalla, kuin se on tarkoitettu ymmärrettävän. Eipä siinä sitten ole enää tilaisuutta selittää, mitä asialla on oikeasta meinannut... Muuten uskon, että kavereiden kanssa on helpompi olla oma itseni, koska he tietävät musta jo niin paljon, ja ovat nähneet kaikki puoleni, mutta silti ovat vielä siinä :)

Vaikka itse oonkin näin hankala tapaus, pidän kuitenkin avoimista ihmisistä. Just sellaisista, jotka hyvällä tavalla sanoo mitä sylki suuhun tuo, eikä liikoja mieti. Voipi olla, että he sitten tasapainottavat mua just sopivasti :) Tavoittelen itekin avoimmuutta, mutta se on yllättävän vaikeeta, ihmiset vaan on luonteeltaan erilaisia. Huomaan myös miten paljon perhe, jonka parissa on kasvanut, on kasvattanu ihmisistä sellasia kuin ne on! Mä ainakin oon monissa asioissa just sellanen, kun millanen mun perhe on, ja samaa huomaan monista ystävistä ja vaikkapa Aaposta :) Osa voi siis olla luonnetta, osa opittua käyttäytymistä esim. just ton avoimmuuden suhteen.

Onhan sitä vaikeeta olla kiinnostumatta siitä, mitä joku itsestä ajattelee. Jos on ihan just sellanen kun ite haluaa, välittämättä toisista, voi tuloksena olla vaikkapa suppea kaveripiiri tai jatkuvia konflikteja lähipiirissä, jos on oikein "persoonallinen persoona" :-D Kukapa sitäkään haluaa. Jotenki uskon myös siihen, että jos tekee muille hyviä tekoja, se kyllä kääntyy takaskin päin ja saa itekin kivoja asioita elämäänsä. Mun mielestä muita pitäis kohdella niinkuin toivoo itseään kohdeltavan. Kyllä kaikilla varmaan jossain määrin on halu miellyttää muita, joka taas tekee omana itsenä olemisesta vielä hiukan vaikeampaa. Tasapainon löytäminen on ehkä se haaste :-)

-Essi