keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulufiilistelyä

Aattoon on alle kaksi viikkoa. Onneks sitä vielä pääsee vanhempien helmoihin syömään nuo ihanat jouluruoat, eikä tarvitse ite tässä kohtaa kuukautta stressata sellaisista :-) Lahjat on ehkä se suurin huolenaihe meikäläisellä, kuten aina. Viime vuonna tais mennä kohtuu kivuttomasti, mutta nytkin oon siinä tilanteessa, että yks lahja seitsemästä aikomastani on hankittu. Noh, kyllä se siitä.. Jos perjantaina tai ens viikolla ehtis kaupoille vaihtoehtoja tutkailemaan ;)

Odotan jouluaattoa kyllä kovin, koska ruoat on ihan huikeita, ja lahjoja on niin kiva antaa ja saada :) Onhan tä aika iso juhla kuitenkin täällä Suomessa, ja oon iloinen, että vuosien mittaan oon alkanu saada koko pointista kiinni. Enkä tarkota, että oisin nykyään joku jouluhössöttäjä, mutta on ihanaa, kun kaupat ovat kolme päivää kiinni (=myös mulla vapaata) ja saa viettää aikaa tärkeiden ihmisten seurassa! Onhan siinä oma hohtonsa, vaikka sitä ei nuorempana samalla tavalla ajatellutkaan.



Joulufiilistä saa mulla tällä hetkellä aikaan mm. kynttilät. Niitä on aivan ihana poltella, kääriytyä paksuun vilttiin sohvalle ja hörppiä sitä glögiä. Joten tähän tapaan mun illat onki menny, ja on yks syy miksei joululahjatkaan oo viel hankittu. Kotona on vaan niin ihanaa, ei tee mieli lähteä ulos tonne harmauteen. Lunta oon kovasti jo odottanu, ja se sais mulle joulumielen kyllä pintaan! Oikeeseen suuntaan ollaan jo menossa, mutta loskaksi se on tähän mennessä aina muuttunut, täällä kaupungissa. Kyllä aattona on pakko olla lunta, eihän joulu muuten oo mitään! Miltä siel joulurauhan julistuksessakin näyttää, jos asfaltti vaan vilkkuu jalkojen ympärillä..? Ei vielä heitetä toivoa, jos viikonkin sisällä saadaan valkoinen maa, oon kyllä happy :)))



Otin illalla joitain fiilistelykuvia meiltä kotoa. Jotenkin on niin kiva tunnelma, vaikka ehkä mieluummin sen luonnonvalon kuitenkin ottaisinkin, jos valita pitäis ;) Kai se sieltä taas tulee, kun päästään joulu- ja tammikuun yli! Jos tän ajan nauttii tunnelmavalaistuksen tuomista iloista, hehe!




Tällaista tänään! Mulla on oikeesti varmaan 20kpl postausideoita joko odottamassa kirjoitusta, tai vain viimeistelyä ennen julkaisua. Sit kuitenkin tulee aina näitä fiilisjuttuja, mitkä haluaa heti kirjottaa ja julkaista :-D Onneks monet odottavista ideoista on ihan ajattomia, kun taas tätä ei viitsi tuonne parin viikon päähän jättää x) 

Ihanaa joulun odotusta kaikille!
-Esma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3