lauantai 2. marraskuuta 2013

Vieraileva tähti

Hola! Joskus aikaisemmin kerroin, kuinka ite laiminlyön mun ihonhoitoa, eikä siitä ois paljon kirjoitettavaa. Ajattelin kuitenkin tehdä tällaisen vieraileva tähti- postauksen, jossa kerron jonkun toisen ihonhoitotuotteista! 

Ite ainakin tykkään lukea ihmisten kertomuksia siitä, mitkä tuotteet sopivat kellekin. On jotain kokemuksia, miten mikäkin toimii. Mua ainakin kannustaa ostamaan, kun kuulen, että joku on hyvä juttu. Mainoksista joskus vähän vaikea saada pohjaa ostopäätöksille.

Luvassa siis hyviä ja vähän huonompia tuotteita! Kaikki on kuitenkin henkilökohtaista, eikä välttämättä kerro, sopiiko tuote just sulle. Jotain vinkkiä voi silti saada, ja tässä on kyse pintakuivalle iholle testatuista tuotteista, jolle toiset sopivat toisia paremmin! Eli jos sulla on samantyylinen iho, tästä voi löytyä paljonkin apua. Kyseessä vielä käytössä olevia tuotteita, ja sellaisia, joita on tullut testattua mm. viime talvena ihon ollessa kuivimmillaan. Talven kynnyksellä mun mielestä ajankohtainen aihe :-)

Kerron ensin Clarins -sarjasta. Puhdistusemulsio kuului kaikkien tuotteiden top3 -ryhmään. Se poistaa meikin hyvin mukanaan ja jättää hellityn tunteen iholle. Tuotteen koostumus on hyvä, paksuhko, ei liian "maitomainen". Tuoksu on myös erittäin raikas ja miellyttävä.
Kasvovesi on suunnattu kaikille ihotyypeille, ja hieman öljymäisen koostumuksen ansiosta ei jättänyt iholle kiristävää tunnetta. Tämän sarjan kasvovoide oli enemmänkin suunnattu kesäkäyttöön kuin talven pakkasiin. Joillain ihotyypeillä voide voi tuntua liian geelimäiseltä koostumukseltaan, esim. itselläni on aika normaali ihotyyppi, enkä voiteesta erityisesti pitänyt.

 
Puhas Loodus -sarja: Tätä sarjaa saa ostettua Virosta, kuten nimikin jo kertoo. Hinta-laatusuhde on erinomainen, purnukoilla ei montaakaan euroa hintaa ole! Ihan marketti-kamaa, mutta kuitenkin täysin luonnontuotteita, eli jos et "lisäaineista" välitä, tässä vinkki yhteen tuotesarjaan :) Saatavana eri tuoksuja, ja eri ihotyypeille! Hellii, mutta talven "kuivimpana kautena" kasvovesi saattaa aiheuttaa kirvelyä iholla. Voide taas toimii nimenomaan kuivalle iholle hyvin. Pointtina myös esim. urheileville ihmisille: jos ei tee mieli raahata treenikassissa lasisia purnukoita, nämä kaverit ovat tosiaan ihan muovisia kasvorasva mukaan lukien!

 
Elivo- puhdistusvaahto: Apteekki-tavaraa, joka ainakin itselle luo kovat odotukset. Tarkoitettu ihon epäpuhtauksien poistoon, herkälle ja normaalille iholle. Kuitenkin kuivattaa ainakin pintakuivaa ihoa entisestään, eli ei oikein aja asiaansa. Purkki on kuitenkin todella riittoisa, sillä aine tulee ulos vaahtona, eikä sen vuoksi ainakaan kulu nopeasti loppuun. Puhdistaa myös meikin.


 Lancomen kasvovoide: Normaalille ja kuivalle iholle. Kova hinta, mutta loistava tuote. Top3 joukkoon kaikista testatuista tuotteista. Tekee ihosta "vauvanpepun" eli todella pehmeän, eikä tahmaa vaan imeytyy hyvin sisälle ihoon. Plussaa myös tuoksusta :)

 
Erikoisempana uutuustuotteena (ainakin itselle) on Vichyn öljy, joka on tarkoitettu ihan koko vartalolle, hiuksille ja kasvoille. 
Testissä kasvot: Saa ihosta kimmoisan, ja öljyfiiliksestä huolimatta ei luo rasvaista tuntua, tai tahmaa. Imeytyy ihoon hyvin ja nopeasti. Voi käyttää kasvovoiteen korvikkeena, tavoitteena siis luonnollisemmalla tavalla kostutettu iho. Tuotetta saa apteekista hintaan n. 20e. Tämäkin ehdoton top3:sen tuote! :)


Eli heikoimpana tuotteena oli Elivo-puhdistusvaahto, joka kuivatti liikaa jo valmiiksi kuivaa ihoa. Top3- tuotteet taas olivat Clarinsin puhdistusemulsio, Lancomen kasvovoide ja Vichyn öljysuihke mm. kasvoille. 


TOP3

Toivottavasti joku "ihonongelmista", esim. kuivuudesta kärsivä sai vinkkiä itselleen! Kasvoöljyn vois itelleenkin käydä ostamassa, vaikka se ei näiden ripsipidennysten kanssa varmaan mätsääkään kovin hyvin, kun nä ei öljypohjaisista meikeistäkään oikeen välitä vaan lähtevät sit heti varisemaan ;)


Terkuin
Essi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3