lauantai 30. marraskuuta 2013

Casual Friday

Moikkamoi! Tässä ois kuvasatoa perjantailta, kun käytiin pyörähtämässä kaupungilla Aapon arkivapaan kunniaksi x) Pojan oli aika päästä parturiin, joten mä istuin kiltisti siellä sohvanurkkauksessa sitten odottamassa sen aikaa :-D Haha! Käytiin myös etsimässä mulle sitä kirottua hattua, jonka sinne pirskeisiin tarvitsen, ja sellainen löytyikin! Nimittäin kirpparilta. Hassua oli, että tä hattu on aika erilainen, kuin mitä silmilläni olin haeskellut. Tilanteessa kuitenkin ajattelin, että sovitetaan nyt, kerta tässä ollaan. Ja sehän olikin tosi kivannäkönen päässä, eli rahat pöytään ja hattu on mun. Problem solved! Torstaita odotellessa ;-)






Käytiin tosiaan kuvailemassa vähän asua samalla reissulla kohti keskustaa, ja ilma olikin kauniin aurinkoinen ja kuvista tuli ihan kivoja! Päällä mulla oli jo tutuksi tullut luottoliivini, viime talven farkkupaita Bikbokilta, ja nuo uutukaiset nahkahousut. Vihdoin sääkin on viilentyny sen verran, että oon saanu mun talvikengät käyttöasteelle saakka ilman suurempaa uhkaa jalkojen paahtumisesta karvavuoren takia! Kivaaa :-)
 



Perjantaina illemmalla meillä oli myös ne joukkueen pikkujoulut, mutta niistä ajattelin kertoa vasta tulevassa postauksessa! Ei makeaa mahan täydeltä :'D

Nyt on suunnitelmana käpertyä kotisohvalle toipumaan eilisestä (lähinnä väsymyksestä), hiukan valmistella tuota tulevaa postausta (jos jaksan tapella tän Bloggerin kanssa :D ei ihan oo sujunu meidän yhteistyö lähipäivinä..) ja ehkä sen jälkeen katsoa Netflixistä jotain aivot narikkaan -tyylistä viihdettä :-) Aamulla kutsuu jälleen työt, ja sunnuntaina illalla pikkujouluilua Aapon vanhemmilla taas syömisten merkeissä. Passaa tälle herkkusuulle :)

Hauskaa lauantaita kaikille!
-Essi

torstai 28. marraskuuta 2013

Hattuja ja hullaantumista

Ens viikolla on tulossa yhdet pirskeet, joiden teemaan liittyen tarvitsisin hatun. Sellasen Poirot- tyylisen hatun. Tänään paniikin vallassa menin kiertämään kauppoja keskustaan, mutta eihän mitään hattuja enää ollut missään, vaikka viel kuukausi sitten bongailin niitä joka toisesta kaupasta! Nyt pipot ovat ottaneet vallan kauppojen hyllyillä, ja ainoat hatut mitä löysin, olivat liian pyöreitä päältä tai liian leveälierisiä. Ja nyt alan panikoitua lisää, koska mulla on viikko enää etsintäaikaa, tai oikeastaan huomenna on mun viiminen vapaa ennen kyseisiä pippaloita!

Värinä ehkä musta tai tummanharmaa
 
No, tän paniikin saatua otteen musta, tein taas hienoja ratkaisuja kaupungilla. Nimittäin ostin kolme paitaa. Jep, pikavisiitti ja tuloksena kolme paitaa, eikä hattua. Huoh. Paidat oli kyllä kaikki sellaisia, joita olin miettinyt jo jonkin aikaa mutta en ollu löytänyt, ja nyt kun olin vielä kiristänyt mun budjettia ensi kuulle, niin eikös ne kaikki hyppiny silmille kauppojen rekeiltä... Mut onneks kyse olikin vasta ens kuun budjetista, eiks joo x))


Jonkin aikaa oon kyseisen tyylistä "pusakkaa" etsinyt, talvella voi käyttää kivasti takin alla vaikka ihan villatakin tavoin! Mun mielestä käytännöllinen kaveri, ja viel tosi kivantuntunen päällä :) Keväällä menee varmaan takkina ihan yksinään.


Ruutupaidat on ollu aika hintavia mun kukkarolle vaikka punaisen sävyistä oon toisella silmällä etsinyt jo parisen kuukautta. Seppälästä kuitenkin bongasin hintaan 17e tämmöisen punasen kamusen, ja oli näitä vihreenäkin, jos joku sellaista etsiskelee! Päätin sitte napata tänkin mukaani, kun tuo hinta ei pilviä hiponut.. :-) 


 Kivaa kollaripaitaa printillä oon katellu myös jonkin verran, ja pari ihan hauskaa osunu kohdalle, muttei oo mukaan saakka tarttunut. Äkkiä kuitenki tajusin, ettei se kollaripaita edes välttämättä oo se, mitä oon etsinyt, vaan tällanen rento ohuempi paita! Eli tä osu ja uppos, kun sain päälleni sovitettua.

Tällaista tänään! Nyt äkkiä töihin tienaamaan lisää rahaa, että saa budjetin kohdilleen ;) Huomenna tiedossa pikkujouluilua joukkueen kanssa! Kiwaaaaa!

Terkuin
Essi
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Lisää kuntoutusta

Heippa taas ihanaiset!
Eilen ohjelmassa oli treffit äitin kanssa kaupungilla ennen mun töitä :-) Käytiin ensin parissa kaupassa, jonka jälkeen mentiin uudistettuun Kauppahalliin lounaalle! Siellä olikin vaikka mitä kivoja ruokapaikkoja! Täytyy pitää mielessä toi vaihtoehto, eikä aina mennä niihin perus kuppiloihin, jotka on jo loppuunkulutettuja ainakin mun makuun :-D

Me syötiin raflassa nimeltä Peace of Cake, koska siinä oli tarjolla raikas salaatti ja vuohenjuustopastaa! Namia :) Hallissa oli aikas täyttä lounasaikaan ja istumapaikkaakin oli vaikea saada, mutta tunnelma oli kyllä siitä huolimatta mukava! Nuortenkin pitäis löytää tiensä tonne, nyt asiakaskunta oli vielä hieman vanhusvoittoista :-) Mä aion kyllä mennä uudelleenkin, mieleen jäi heti pari paikkaa, joiden ruokia haluaisin kokeilla! Ainakin Texas BBQ vois olla Aapon mieleen, eli katsotaan jos sinne päädytään joku päivä ;)

Tiistai oli siis mun mielen kuntoutusta hehe, kun taas tänään mun vapaapäivä alkoi fysioterapialla eli sillä konkreettisemmalla avulla mun selän kipuihin. Oon kaks viikkoa pusertanu sitä pakaraohjelmaa, ja kai niitä tuloksiakin oli vähän tullut. Fyssari oli jotenkin mietteliäällä päällä eikä pahemmin kommentoinu mitään vaikka testasikin pakaroiden voimaa :-D Mun mielestä kuitenkin olin edistyny, koska ekoina päivinä ohjelma tuntui raskaalta enkä "saanu mitää aikaiseksi", ja viimeisinä päivinä taas tajusin, että oon oikeesti parissa viikossa löytäny ne lihakset, joilla se treeni kuuluu tehdä.


Taas mun käänneltiin ja väänneltiin "tutkimuspöydällä", vähän hierottiin jatkuvassa jumissa olevia kylkiäni ja tehtiin joitain testejä kropan "heikkojen kohtien" toteamiseksi. Lihasepätasapainoa totta kai löytyy, niin varmaan jokaisella. Lentopallon pelailu tuskin asiaa on ainakaan parantanut, puolierot on vahvistunu entisestään kun vain toisella kädellä palloa oon hakannut ja paljolti toisella jalalla hypyistä tullut alas. That's life, mun mielestä.. Ei kukaan voi olla täydellinen :) 

Jo viime käynnillä tehdyissä testeissä kävi ilmi, että yks mun ongelmista on ns. lantion pettäminen. Siihen ei sillon ollu aikaa paneutua (yks käynti on vain 45min), mut nyt se otettiin lähemmin tarkastelun alle. Esimerkiksi kun seison, ja nostan vuoroin oikean polven taivasta kohti, vuoroin vasemman, on puoliero ilmeisesti huima. Oikeaa polvea nostaessani lantio siis "kippaa" vasemmalle, eikä pysy ryhdissä vaikka miten koittaisin keskivartalosta vastaan taistella. Samantapainen ilmiö hiukan eri kohdassa tapahtuu mun tehdessä kyykkyä, jolloin yläselkä lähtee kiertymään, ja jälleen vasemmalle päin. Itseasiassa veikkaan, että osa tästä tavasta (varmaan on siis monta monessa taas, mutta kuten sanottu: osa tavasta) on tullu mulle tietoisen toiminnan kautta. Usein joku pienikin kumartumisliike saa ikävänlaisen kivun aikaan mulle tonne alaselkään, ja oon alkanu välttämään tätä tekemällä (joo hienoa toimintaa, Essi..) tietynlaisen kiertoliikkeen aina kun pitäis kumartua eteenpäin vaikkapa pyykkejä telineeseen ripustaessani. Tän "kiertoliikkeen" avulla kumartuminen eri tilanteissa ei tunnu niin ikävältä, ja on tullut tietenkin sitte ihan tavaksi näiden kuukausien aikana... No enivei, tähän probleemaan sain seuraavanlaisen kotiläksyn:

Usein kyykkyä ilman painoja tehdään kädet lanteilla. Mun kyykyssä (kyseessä vain pieni kyykistyminen, pienin askelin aletaan liikettä korjaamaan) ongelma siis oli yläselän kiertyminen, jonka takia laitankin käden tueksi ns. kainalon alle tasapainottamaan liikettä. Kädellä "puristan" kylkeä, jonka ansiosta liike ei pääsekään kiertymään kyseiseen suuntaan. Tavallaan siis painan itse vastaan, vaikka en sitä varsinaisesti huomaakaan tekeväni :D Näitä toistoja sitten 20kpl ja kaksi kertaa päivässä. Liikkeen ei oo tarkotus olla raskas tai edes kehittää mitään lihaksia, vaan saada muokattua sitä mun päässä olevaa mallia kyykystä uuteen, parempaan suuntaan.


Toinen ongelma mulla on aina ollut alaselän yliliikkuvuus, ja monissa vatsalihasliikkeissä mun on todella vaikea pitää alaselkä lattiassa kiinni. Nyt oonkin tehnyt pelkkiä syviä vatsoja, joissa liikeradat ovat niin pieniä, että saan hyvin hallittua selän koko liikkeen ajan. Tähän liittyen sain toisen kotiläksyn, yhden vatsaliikkeen tehtäväkseni, jossa ois tarkotus koittaa koko treenin ajan selällään maaten, samalla kovuudella pitää alaselkä lattiassa kiinni. Fyssarilla tätä "painamiskovuutta" testattiin verenpainemittarin (kyllä!) avulla, jossa mittarin kankainen osa joka normaalisti tulee käden ympärille, laitettiinkin mun alaselän alle. Sisään pumpattiin hieman ilmaa ja voilá! Mittarin lukema näytti treenin ajan "tehon", jolla selkää pidin lattiassa. Lukeman piti siis jatkuvasti pysyä samana, riippumatta siitä olinko paikallaan vai liikuttelinko jalkoja :) 

Verenpainemittaria en tietenkään kotiin voinut saada (enkä sellaista omista), joten tätä sovellettiin niin, että koitin muistella sitä tuntumaa, millä kovuudella alaselkää olin lattiassa pitänyt. Laitteen sijasta mittarina tulee nyt toimimaan mun kämmenet, jotka on alaselän alla tunnustelemassa painamiskovuutta. Tehtävä on tietenkin hiukan haastava, kun laite niin kätevästi numeroina sen painamisen tehon näytti, mutta uskon tähän silti pystyväni. Luvun laskiessa selkä siis notkistui liikaa ja paine laski, numeron taas noustessa ylöspäin, painoin selkää alustaa vasten liian kovaa. Tarkoituksena siis on vaan pitää selkä kiinni lattiassa tai tässä tapauksessa mun kämmenissä, ei mitenkään puristaa vasten lattiaa/käsiä :) Sitten molemmat jalat ylös n. 90 asteen kulmaan, pito siinä ja vuorotellen oikean ja vasemman jalan lasku koukussa alas, ja taas rauhassa takaisin ylös. Näitäkin 10 toistoa per jalka (=yhteensä 20kpl) ja kahdesti päivässä. Tä on mulle suuri haaste, koska selkä meinaa koko ajan hieman notkistua ja irrota käsistä, tai vaihtoehtoisesti painan sitä liian lujaa alas, jolloin treenin idea ei toteudu. Fyssari vähän varottelikin, että vaatii ensin paljon keskittymistä ja työtä, jotta saan tän onnistumaan. 

Aloitusasento, josta vuorotellen ensin oikean jalan lasku alas, paluu taas alkuasentoon, ja sitten vasen jalka vuorostaan alas
Oon kyllä niin hassun mallinen, mutta pointti käy varmaan selväksi :)

 Tämäkin aloitetaan siis pienin askelin, ja ensin jalkaa laskiessani, kantapää saa tulla aika lähelle peppua, koska selän asento on tärkein. Kun kehitystä tapahtuu, treeniin saa haastetta laskemalla jalkaa kauemmas kehosta, eli kantapäätä poispäin pepusta :) Ääripää taitaa sitten olla jalan laskeminen suorana alas saakka.


Pakarajumppa! 10sek puristus yläasennossa
 Pakarajumppaa saan jatkaa edelleen (jee..?), koska eihän niissä liikaa poweria voi olla ;-) Niiden vahvistuminen kuitenkin auttaa jatkossa mua näissä ja tulevissa harjotteissa, ja muutenkin elämässä. Nyt en oo vielä pystynyt huomaamaan mitään eroa esim. seisomisen tuottamissa kivuissa, että oisko menny parempaan päin. Ennemminkin selkä on ollu pari viikkoa nyt kipeämpi, johtuneeko vaan muutoksista kropassa, joita tuo pakaratreeni on tuonut tullessaan? Kai tuon rangankin kestää tottua siihen muutokseen, jos keho käyttää jotain "uusia" lihaksia vaikkapa seisoessani..? Tai asento muuten vaan muuttuu esim. tasapainoisemmaksi. Mun omaa pähkäilyä siis :) Tässähän kuitenkin tähdätään pitkäaikaiseen muutokseen, joita nä harjoitteet toivottavasti saa mussa aikaan! Eli ei välitetä väliaikasesta kivusta (tai no mikä enää luokitellaan väliaikaiseksi :'D), jos on mahdollisuus saada jatkossa kivuttomampi elämä. Ja tarkoitan tällä sitä, että onhan tä hiukan vaja vuos kohtuu kovien kipujen kanssa tuntunut pitkältä ja kiviseltä tieltä, mutta kuinka lyhyt aika vuosi kuitenkin on koko elämästä, jos on mahikset saada loppuelämästä esim. vähäkipuisempi, vaikka tä sairaus mulla tuleekin olemaan eikä sitä musta saa pois :-) "Stay positive", niin ainakin yritän ajatella!

Eikö joo..? :-)

Parin viikon päästä ois sitten taas uusi käyntikerta tuolla OMT:lla. Huh, onneks mun vanhemmat on luvanneet mulle nä käynnit maksaa, koska todellakin tuo raha alkais tulla vastaan. En yleensä saa (tai ottaiskaan vastaan!) heiltä rahaa mihinkään juttuihin, vaan ihan omillani oon opetellu pärjäämään, mutta eivät hekään halua rahan olevan mun kuntoutuksen esteenä. Ei oo mitään halpaa hupia nimittäin tuo fyssarilla ravaaminen, vaikka Kelalta saankin huiman 8 euron korvauksen per käynti ;) Vielä kun oon pyrkinyt tekemään töitä tuolla Ikeassa vaan jaksamisen rajoissa, niin eihän palkkakaan juokse ihan entisellä tasolla. Välillä tulee silti uhmattua terveyttä ja otettua lisävuoroja, että pärjää :-) Kai mä vanhemmilta saisin avustusta jos tilanne menis niin heikoksi, mutta vielä ainakin sinnitellään! Ei kuitenkaan haluis elämässä sellaisissa asioissa tinkiä, että pitäis jättää kaikki huvittelu pois.. Lounastelu, shoppailut, reissut jne asiat, mistä "saan lohtua" ja jaksamista arkeen, ja jotka kuitenkin pitää mut järjissäni tän kaiken keskellä ;) Valitettavasti kaikki kiva maksaa, ja mitäs nautinnollista elämässä olis jos ei arjen pienet ilot?

Mitäs tykkäsitte kuvilla varustetusta kuntoutus -postauksesta? Ajattelin, ettei varmaan haitaksi oo, kun niin vaikea on selittää tällaisia yksinkertaisiakin liikkeitä! Kuvat toivottavasti tukee mun juttua kivasti :-) Eiköhän nyt oo tekstiä jo ihan riittämiin eli lopettelen tältä erää!

:-*

Ihanaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolen!
-Essi

maanantai 25. marraskuuta 2013

Believe it or not...

...mulla on nahkahousut. Siis tä muodin kulku ja siihen mukautuminen on niin hämmentävää! Alkusyksystä mitkää nahkajutut ei mun kohdalla kolahtaneet, kunnes löysin kuvissakin esiintyvän mitä ihanimman takkini! Siinä oli sopivasti nahkaista yksityiskohtaa mutta silti villakangas tasoittamassa vaikutelmaa. Vielä kuukausi sitten vannotin, etten esim. nahkahousuja päälleni pukisi, niin ihastunut nahkaan en ollut.. ja mitä taas tapahtui. Never say never :-)



Pari viikkoa olin jo silmäillyt nahkapöksyjä muiden päällä, ja jotku näyttivätkin tosi kivoilta. Vähän alkoi harmittamaan, että miksi olin niin vannoutunut ei-nahka -ihminen ja siitä vielä suureen ääneen jauhanut ;-) Viikko sitten lauantaina olin kaverin synttäreillä käymässä, ja yhden kamusen päällä näin just sellaset pökät, kuin ite olin ajatellut haluavani. Perus pessimistisena ihmisenä mielessä kuitenkin oli ajatus, että ne on jo joitain kuukausia sitten varmaan ostettu, enkä samanlaisia enää löydä. Kuulin kuitenkin housujen olevan ihan Seppälästä pari viikkoa takaperin hankittu, ja vieläpä hintaan 20 euroa?! Voisko paremmin enää olla. Alkuviikosta lähdin siis housujen metsästykseen, ja sieltäpä ne irtosivat, ja tuohon samaiseen, mun kukkarolle sopivaan hintaan <3

Mitäs tykkäätte etutukasta, kun muu tukka on kiinni? Mä tykkään paljonkin :-)


Mun mieleen näissä nahkaisissa pöksyissä on erityisesti se, että ne oikeasti ovat housut. Niissä on siis takataskut, ja lahkeissa kivat vetoketjut yksityiskohtina! Polvien kohdalla on myös ns. paikat, jotka joissain kuvissa ehkä näkyvätkin! Nä eivät siis ole vaan leggingssit, vaikka sunnuntaina (kuvissa) ne mun päällä siinä roolissa vähän olivatkin :)

Naurattaa, kun yleensä ostan varmaan yhdet housut vuodessa, ja nyt oon kuukauden sisällä tehnyt jo kaks ihan loistavaa housulöydöstä ja edullisilla hinnoilla! Tosi kivaa saada myös housuilla vaihtelua asuun, ettei ois aina vaan ne mustat farkut jalassa :) Missiona on vielä löytää hyvin istuvat, tummansiniset farkut, ja toi masentaa jo valmiiksi! Tehtävä on lähes mahdoton, mutta toivo elää.. vielä ;)



Luntakin oli eilen maassa, ja tulihan se pienenä shokkina kun tuolta sinisestä kuutiosta (Ikea) pihalle pääsin :-D Täydellisessä pimennossa ollut siellä kuusi tuntia eikä taas tiennyt maailman menosta mitään, haha!

Tänään oon nauttinut vapaapäivästä käymällä mm. eläinkaupassa :-DDD Mun kummikisu nimittäin kotiutuu about 1,5 viikon kuluttua ja tä kummitäti on innoissaan! Käytiin vähän ostamassa jotain tarvikkeita sen uuteen kotiin, ja tarttu mullekin jotain mukaan! Pitäähän sen kisulin kakkoskodissakin olla ainakin sille oma vessa :-)) hehe..

Löysin vahingossa myös ihanan mekon Cubukselta. Ensin kuitenkin jätin sen kauppaan, koska ajattelin etten sitä nyt tarvitse missään. Pian kuitenkin tajusin, että kuukauden päästä on uusvuosi, ja silloin viimeistään koittaa vaatekriisi. Joten miks nyt jättäisin kivan löydön kauppaan ja panikoisin kuitenki parin viikon päästä ettei oo mitään kivaa mekkoa :-D Niinpä poikettiin siellä uudestaan ja nappasin mekon mukaani! 

Enempää en teille vielä paljasta ;)

Nyt jatkan vapaapäivän viettoa muissa merkeissä! Kuullaan, kamut! :-)

-Esma 

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tatuointi, vaiko ei?

Kaikki mun tekstit meinaa liittyä johonkin haaveiluun :-D Se on tä pimeä.. ja niin inspiroiva keli ;) Mitään ei saa aikaiseks mutta aikaa haaveilulle jää sitäkin enemmän. Onneks jo yks haave tuli toteutettua, nimittäin tä uus tukka. Joten ehkä joku kaunis päivä tämäkin kyseinen haave käy toteen!

Mutta tosiaan, tatuointia oon miettinyt jo jonkin aikaa. Ei vaan oo ihan vielä ollu uskallusta sellaista ottaa. Mulla ei oo varsinaisesti mitään kuvia, joita itseeni haluaisin tatuoida, vaan lähinnä tekstejä, jotka on mun elämän ohjenuoria. Sit ne ois joka hetki mussa mukana, ja varmistais että muistan niitä noudattaa :-)

  
Eka tatuointikohde ois varmaan käsivarressa ns. haukkari :-D Joo, eipä se mun haba lähelläkään ton kokonen ole, mutta musta paikka on tosi kiva. Tatska pysyy hyvin piilossa, mutta tietyillä vaatteilla ja tietyissä asennoissa näkyy kuitenki hyvin! 
Teksti kuuluis joko näin: "Treat others as you would want them to treat you"
Tai näin: "Be yourself; everyone else is already taken"



Toinen paikka, johon jompi kumpi yllä mainituista teksteistä tulisi, olis näillä näkymin kylki. Tä on siis tokana listalla, jonne tatuoinnin haluisin. Aika perus, näitähän näkee monilla, mutta tykkään silti x) En vaan siis osaa päättää, kumpi teksti tulis kumpaankin paikkaan :-D



Joskus, kun saan lapsen, haluaisin ottaa hänen vauvajalkansa kuvan tatuointina itseeni, varmaankin (nimen ja?) päivämäärän kera? Paikkaa en vielä tiedä, mihin tä tulis, mutta musta idea on jotenki herttainen :-)



Tykkään ankkureiden kuvista, joten joku tän tyylinen ois hauska. Jos siis vaikka ostan veneen joskus xD Hhahah niin irrallinen idea.. Tykkään myös kaikista yleisistä, mutta herkistä tatuoinneista:







Näitä en kuitenkaan ihan ekana oo ottamassa, mutta kivoilta näyttää silti! Mulla on päähänpinttymä, että tatuointiin pitäis liittyä joku tarina, tai mun tapauksessa noi tekstit on mun "mottoja", joita pyrin noudattamaan. Onkos teillä tatuointeja tai haaveiletteko sellaisesta? :-)

Terkuin
Essi


torstai 21. marraskuuta 2013

"There is no love sincerer than the love of food"

 
Tykkään kokkailla ja kokeilla mahdollisimman usein jotain uusia ruokia. Välillä kokeilen juttuja ihan ilman ohjetta, joskus taas päätän jonkun ainesosan ja googletan sen avulla itselleni mieluisan ohjeen. Kiireisinä päivinä tulee tehtyä usein perusruokaa tyylillä jauhelihakastike, mutta vaikkapa vapaapäivänä on kiva testaja uusia makuja. 


Laitan kuvat parista viime viikon ruoasta
 
Pidän kuitenkin nopeasti valmistuvasta ruoasta, koska usein nälkä alkaa jo kurnia vatsassa kun ruoka vasta laitetaan tulille. Mun lemppareita arjessa on ihan perus kana-pasta eri höysteillä, tai muu vastaava "pataruoka". Mieluiten kuitenkin ilman pitkiä haudutusaikoja.. Sellaista ruokaa, missä kaikki ainekset saa laittaa keskenään, ja sitä voi syödä vaikka lusikalla ahmien :-D Kuulostaa erittäin sivistyneeltä, eikö ;)

Tä levite on kätevä ruoanlaitossa!


Arkiruoan valmistuksessa päätän yleensä ensin lihan. Kana on yleisin raaka-aine, jota tulee käytettyä, toisena on varmaan jauheliha. Mun suosikkeja kanan seurana ovat aurinkokuivatut tomaatit, joita rakastan. Muita herkkuja ovat pesto tai vuohenjuusto. Sinihomejuusto on myös meidän molempien favorite-valinta, ja sitä saakin hyvin yhdistettyä vaikka lihapullien sekaan tuomaan kivaa suolaisuutta :-)


Joskus on hyvä kokeilla myös vieraampia aineksia! Kuvassa jättikatkarapuja

Aiemmin oonkin maininnut, etten leipomisesta erityisesti välitä. Ja parempi ehkä niin, kaikki kakut sun muut pullat tulis kuitenkin parissa päivässä syötyä, eikä sekään ole hyvä juttu x) En jaksa niitä leipomisen välivaiheita, joita siihen yleensä liittyy, vaan tykkään pysytellä aika simppelissä valmistustavassa. Joulun alla jotain makeeta sentään tulee pyöräytettyä, mutta tähän reseptiin ei paljon leipomistaitoja tarvita :-) Me ollaan nimittäin addiktoituneita joulutorttujen syöjiä! Yleensä torttujen valmistus on aloitettu jo reippaasti marraskuun puolella, ja niin tänäkin vuonna. Eräänä iltana mun tullessa töistä kotiin, oli Api taitellut tähdet valmiiksi ja eka pellillinen oli jo uunissa <3 Niitä sitten iltapalaksi, kuten arvata saattaa ;)



Jos aikaa ois enemmän, tykkäisin laittaa ruoaksi myös erilaisia laatikoita. Makaronilaatikko tuoreena on ainakin tosi herkkua, samoin lasagne uppoaa meihin kyllä paremmin kuin hyvin ;-) Mitään keittoja ei tuu kovin usein tehtyä, vaikka ainakin sosekeitot on ihan mun lemppareita! Myös jauhelihakeitto ja muut perusruoat maistuvat kyllä! Aina sitä vaan tulee laitettua niitä nopeimpia ruokia, pastoja sun muita kastikkeita, joihin on arjessa tottunut :-)
 
-Essi



tiistai 19. marraskuuta 2013

Tukkahaaveesta totta!

Jee :-) I did it! Nimittäin toteutin mun postauksessakin esiityneen tukkahaaveen! Huh, musta on tullu vanha ja epärohkea kun jännitti niin paljon tän hiustyylin sopiminen mulle, mutta tässä sitä nyt ollaan. Kynnys oli myös ehkä siinä, että oon kauan halunnut tasamittaiset hiukset ja kun vihdoin olin ne pitkän odotuksen tuloksena saanut, halusinkin taas jotain ihan muuta?! Tottumista vaatii vielä, mutta tykkään kyllä muutoksesta :)



Käytiin lounastamassa Vapun kanssa mun kampaajan jälkeen, ja siks saatte nähdä myös mun päivän asua näissä parissa kuvassa ;-) 



Kyllä kestää hetken tottua tähän, näytän niin oudolta omaankin silmään. Pidän kuitenkin vaihtelusta, ja liukuväri + otsatukka olivat nyt ykkösenä listalla :-) Ens kerralla varmaan hiukan vaaleempaa väriä takas ni näyttää otsiskin aika eriltä ja saadaan taas vaihtelua aikaan. Katsotaan mitä keksin :-)



Joissain kuvissa tukan väri vääristyy totta kai hieman, jonka takia otettiin kuvia myös tummempi huivi kaulassa. Tukka sai hyvän kontrastin ja värit erottuvat selkeämmin! Liukuvärissä on tavoiteltu mun omaa, luontaista väriä, ja tuleehan tämä tumma juuri tästä hieman haalistumaankin vielä pesussa :-) Mun päässä kun ei meinaa mikään tummempi sävy pysyä.. Latvan väri päivitettiin myös astetta kylmempään, kivaa vaihtelua. Näyttää kyllä aika terveeltä mun hiukset kokonaisuudessaan nyt, vaikka itse sanonkin ;-) 




Kivaa, jos tuon sosiaalisen median kautta sain lisää lukijoita blogilleni! Jääkää toki seurailemaan mun arkea, tutut ja tuntemattomat :-)
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Esma