maanantai 16. syyskuuta 2013

Another wonderful weekend

Böö! x)

Hello, suunnitelmana oli kertoa lähinnä kuvien kera mun ihanasta viikonlopusta! Tai itseasiassa kerron ensin parilla sanalla jo mun perjantaista, viikonlopun 
esiasteesta ;) Eli näin monen vuoden jälkeen mun lapsuudenystävää, jonka kanssa ollaan ala-asteella oltu parhaita kamuja! Törmättiin ensin kaupassa, hmm reilu viikko sitten? Juttua riitti heti, eikä edes tullu sellanen olo että ei olla nähty vuosiin :D Sovittiin samantien lounastreffit tälle kyseiselle perjantaille, ja niinpä päästiin kunnolla jutskailemaan piiiitkästä aikaa! Oli kyl aivan huikeeta. Mulla on monien mm. ala-astekamujen kanssa tullut kasvettua vähän erilleen, elämässä vähän eri kuviot, arvot ja kiinnostuksen kohteet, mutta Hannan kanssa ei kyllä ollu sitä ongelmaa! Puoltoista tuntia meni ihan hujauksessa, koitettiin siinä sitten kuroa aikaa kiinni ja saada selvää, että mitä toinen on oikein puuhaillut menneinä vuosina, ja mitä suunnitelmia tulevalle :) Sovittiin, että nähdään kyllä uudelleen parin kuukauden sisällä, ennen kun Hanna lähtee reppureissailemaan talveksi :) 

Nyt itse viikonloppuun! On aina yhtä huikeeta, jos mulla on lauantai vapaa töistä; se on ylivoimaisesti meidän työviikon kiireisin päivä, joten ihanaa välttää se ;) Ja Aapo tekee normaalisti ma-pe -työviikkoa, niin loisteliasta kerrankin saada herätä yhdessä ilman kiirettä heti ylös sängystä!! Ja syödä aamupalaakin ajan kanssa ja juoda kahvit yhdessä :) Niin nautinnollista! Sit otettiin vähän kuvia mun päivän kahdesta asusta (kiitos taas Api..), ja loppujen lopuksi meillä olikin jo hirveä kiire :D Niinhän se sit aina menee ;) 

:DDD moooi!

Eli kotoa suunnattiin ensin Piikkiöön, Aapon sukulaisten mökille, hänen serkun synttäripirskeisiin :) Ilma oli aivan mieletön, aurinkoa kirkkaalta taivaalta, mulla oli päällä ohut pitkähihanen ja hame, syyskuun puolivälissä!!! :D En voi uskoa. Siellä sitten hengailtiin, syötiin ja nautittiin säästä! Sääli, että jouduttiin lähtemään ihan liian aikaisin, kun Aapo oli jo ostanu lipun TPS:n kauden avausmatsiin..























 Hih, ihania kuvia ainakin omasta mielestä ;) 
Heitin Aapon HK-areenalle peliä katsomaan, ja sitten aloin ite laittautumaan iltaa varten! Luvassa oli siis mun ihanan ystäväni Suvin 22-v. synttärit! Minkään pitkän kaavan mukaan en taaskaan voinut juhlia lähteä viettämään, sillä jälleen oli sunnuntaina tiedossa työt jo klo 10. Buu :/ Suvin luona oli ihania ruokia tarjolla, ja nälkäisenä alotettiin heti vaan syömään eikä mun tullu kuvattua ruokia ollenkaan :( Ihanaa vihreää salaattia ja pestopastaa mm. aurinkokuivatulla tomaatilla (love!) oli tarjolla! 
Synttärisankari ei valitettavasti itse esiinny yhdessäkään kuvassa :DDD

Ensin pari Aapon ottamaa asukuvaa :)



Uus toppi, johon ihastuin ;)



Sitten itse pirskeisiin!

Grillailtiin vähän vaahtokarkkeja kynttilän yllä...



Mun ihania lentis-tytyjä :)




Eli sellasta mun viikonloppuun! Toivottavasti teilläkin oli hauskaa ja pääsitte nauttimaan kesäkeleistä ;)

Terkuin 
Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3