torstai 25. syyskuuta 2014

Kameran takana

Koska lomalla on omaa aikaa, voi tehdä mitä huvittaa. Viikko sitten (kun ilmat olivat vähän eri luokkaa kuin nyt...) hyppäsin hetken mielijohteesta pyörän selkään kamera kainalossa ja lähdin kuvailemaan alkusyksyn maisemaa. Ilma oli täydellisen aurinkoinen tuolloin aamupäivästä, kuten oli oikeastaan koko mun lomaviikon.

Pyöräilin ensin Hirvensalon sillalle, jonka lähistössä kuvailin yli tunnin. Sieltä jatkoin matkaa takaisin kotia kohti jatkuvasti pysähdellen, ja siinä vierähtikin sitten jo toinen tunti, ennen kuin kotiin saakka pääsin :-D 

Ihastuin sinisen ja ruskean kontrastiin. Kaislat oli kivasti kellertynyt, ja olivat tasaisena lauttana sinisen meren ja taivaan välissä.



Sillalla ei ole kuin toisella puolella jalkakäytävä, joten odottelen hyvän tovin sopivaa väliä, ja spurttasin toiselle puolelle, autotielle ottamaan mm. tämän kuvan :-D

Möyrisin myös sillan alla, jossa yleensä taitaa hengailla vähän erilaista porukkaa... Hienoja, värikkäitä maalauksia kuitenkin!





Tosta perhosesta sekä yllä olevasta kuvasta oon iloinen. Joskus harvoin oon tosi tyytyväinen otoksiin, joita saan mun perusobjektiivilla otettua, ja tässä tältä kuvausreissulta kaksi :-) Ekassa kävi lähinnä vaan tuuri, kun näin perhosen lentelevän mun lähellä, asettauduin yhden kukan viereen odottelemaan, ja siihen se sitten laskeutui. Tosta toisesta olin jotenkin vaan iloinen, ilman sen kummempaa syytä :-D Onnistunut kuva omasta mielestä!

Mulla ei oo lentopallon lopettamisen jälkeen ollut oikeastaan mitään asiaa mun elämässä, josta saisin ns. onnistumisen tunteita. Urheilussa pystyy jatkuvasti pienissä asioissa ylittämään itsensä, tai muuten vaan saamaan perus onnistumisia varsinkin lajitreenissä. En tiedä tuleeko mikään asia ikinä vetämään vertoja niille tunteille mitä silloin koki, mutta tällä hetkellä valokuvauksesta saan joskus pieniä vastaavia tunteita, vaikka se tollasta erakkopuuhaa onkin :-D Tä on myös yksi syy, jonka takia en malta odottaa koiran hankintaa - sen kautta pystyy varmasti myös kokemaan samaa; koulutuksessa sekä yhdessä harrastamisessa. Yhteistä puuhaa, jossa koira nauttii onnistuttuaan ja saatuaan kehuja, sekä itse onnistuttuani koulutuksessa. :-)

Pihlajanmarjat ovat vakiokuvauskohde syksyllä!


Kotia kohti jokirantaa pitkin!


Ihana Aurajoki. Melkeen mätsää taivaan ja veden väri, eiku?
With love,
Erakko-Essi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3