keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Mato-ongella

Kerroinkin mökki -postauksessa alustavasti meidän "kalaretkestä". Aapon sydäntä lähellä on kalastuspuuhat, mutta mä en (enää!) oo mikään fani, koska ei sitä kalaa ikinä saa. Ainakaan Kustavin vesistä. Ainakaan tohon päivään mennessä. 


Aapo veistämässä pihlajasta meille onkivapoja. Mä hengessä mukana x)
Totta kai suostuin mukaan mato-ongelle, on se silti kivaa puuhata jotain yhdessä. Oltiin ostettu onget jo Turusta ennen mökkiviikonloppua, enää oli edessä "vapojen" tekeminen. Kello lähenteli jo kymppiä ennen kuin päästiin onkien varsinaiseen tekoon, ja mm. matoja ei Kustavin kuivasta, suolaisen mutaisesta maasta meinannut millään löytyä. Lopulta kun oltiin valmiit kalaan, ei viittitty enää lähteä veneen kanssa merelle, kun pimeä teki tuloaan, vaan päätettiin kävellä meidän mökkitien päähän, pienelle sillalle. 

Saavuttiin alkavan auringonlaskun aikaan pelipaikoille

Mentiin ensin kallioille onkimaan, kunnes aika pian vaihdettiin parempaan paikkaan, sillalle
Kalaa alkoi tulla tosissaan, eihän ne mitään isoja vonkaleita olleet, vaan vähän pienempiä fisuja. Olin silti onnesta soikeena - työ ei mennyt hukkaan, vaan meidät tosiaan "palkittiin" ;) Tietty heitettiin kalat takas mereen, ei meillä niille mitään virkaa ollut. 

Ei menny kun hetki, ja kala oli jo koukussa

Mäkin sain kalaa heti! Jeee sitä onnea, pessimisti ei pettynyt tälläkään kertaa

Täysikuu


Lisää upeaa auringonlaskua

Sain ahvenen!


n. klo 24 auringonlasku näytti tältä <3

Siinä meidän kiva kalareissu muutaman kuvan kera! Madot loppuivat tosiaan kesken, ja kello löi jo kaksitoista, joten päätettiin lähteä mökille nukkumaan :) Ihana kesä <3

-Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3