tiistai 15. heinäkuuta 2014

Lissabon part 1

Reissun kuudentena päivänä, perjantaina, meidän oli tarkoitus siirtyä heti aamupäivällä Ericeirasta Lissaboniin, jotta ehtisimme viettämään siellä kaksi lähes kokonaista päivää. Torstaina "viimeisen" surffitunnin jälkeen, opettaja kysyi tullaanko seuraava aamuna vielä mukaan. Vaikka oltiin päätetty Lissaboniin menosta jo ajat sitten, kaikkien kasvot kirkastuivat ja odottavina vilkuiltiin toisiamme. "Pitäiskö..?" Illalla käytiin keskustelua asiasta ja päätettiin, että vaikka aika Lissabonissa jää lyhyeksi, on kaikista ihanaa päästä vielä surffaamaan.

Perjantaina siis käytiin vielä yhdellä, oikeasti viimeisellä tunnilla (joka ei takuulla viimeiseksi silti jää), ja kuten kerroin, siihen surffikoulun pakettiautoon murtauduttiin tunnin aikana ja meidän tallelokeron avain lähti varkaiden matkaan. Surffitunnin jälkeiset "pikasuihkut ja äkkiä nokka kohti Lissabonia" -suunnitelma vaihtuikin odotteluun, että saatiin arvotavarat laatikosta x) 

Elevador da Gloria
Mutta kyllä siinä jo myöhemmin iltapäivällä, bussi- ja metromatkan jälkeen oltiin Lissabonin keskustassa epätoivoisesti innoissamme etsimässä hostelliamme! Rinkat paino hieman, oli kohtuu kuuma ja ihmiset neuvo jatkuvasti eri suuntiin, mistä löytäisimme etsimämme hostellin :-DDD Samaa katua useasti edestakas, voi apua... Kyllähän se sieltä sitten löytyi, vähän piti jo väsymyskiukkua nieleskellä hehehh. Viimeisenä puristuksena edessä oli vielä yllä näkyvän kuvan mäki (ylhäältä kuvattuna huom :D), joka sitten viimeisillä voimilla kivuttiin ylös :-D Oishan tossa ollu toi vaunukin tarjolla, Elevador da Gloria, mutta hintaa sillä oli 3,60 eli käveltiin. Kyllä ihmiset vähän katto meitä, että eikö ois noilla kantamuksilla kannattanu sit jo maksaa, mutta ei itseasiassa ihan arvattu mikä meillä oli edessä päin :-D Mäki oli paljon jyrkempi kuin miltä tossa edes näyttää...

Kuvia meidän hostellin lähikaduilta 




Hetki rentouduttiin hostellilla, ja lähdettiin sitten heti kiertelemään tän uuden väliaikaiskodin ympäristöä! Tuurilla meidän hostelli oli todella hyvällä sijainnilla, vaikka valittiin se edullisuuden perusteella eikä paikan mukaan! Se oli myös todella hienossa, vanhassa kivitalossa (alla näkyvä kuva meidän kotikadulta, vaaleanpunaisen talon jälkeen tuli meidän ovi hehe), jossa huonekorkeus oli mieletön (siitä kertovat mm. kolmikerroksiset sängyt eikä ollu todellakaan ahdasta vaikka nukuin ylimpänä!), se oli täysin rempattu sisältä, mutta sinne oli jätetty aivan ihania yksityiskohtia kuten puiset, parilliset ikkunaluukut sekä pariovet joka huoneeseen. Olisin voinu ostaa koko mestan samantien :-D 

Vaikka hostelli (Lisbon Lover) oli aika keskustassa, siellä oli tosi turvallinen fiilis koska "respassa" oli työntekijä töissä kellon ympäri, joten sisään ei voinut tulla ketään tuntemattomia. Meidän huone oli 12-hengen dormi, eli se sisälsi neljä kolmikerroksista sänkyä. Huone itsessään oli paljon pienempi kun meidän Ericeiran yhdeksän hengen dormi, mutta tuolla Lissabonissa taiskin olla enemmän sellanen "muutama yö tässä ja matka jatkuu" -meininki. Plussaa olivat myös suuret säilytyslaatikot, joihin sai koko rinkan lukkojen taakse. Ihmiset olivat todella ystävällisiä henkilökunnasta huonekavereihin. Jo meidän kahden yön aikana porukasta ainakin puolet vaihtui, ja ekaa kertaa sain miehiäkin huonekavereiksi. Eipä siinä nyt sinänsä mitään sen kummempaa hämminkiä ollut, häiritsevin asia oli ehkä vaan huoneen pieni koko - ei päässyt mihinkään nurkan taakse esim. vaatteita vaihtamaan, eli vessaan sitte vaan jos halus yksityisyyttään suojella.     


Kotikatu

Joku hääpari <3

Tämä näkymä avautui n. 50 metriä hostellin ovelta, ja maisemaa näkyi myös parvekkeelta!!?!

Käytiin ostamassa parin euron viinipullo, joka juotiin tossa puistossa iltaa istuskellen ja nauttien elämästä :)


Illalla menossa syömään :)

Siinä nyt muutama kuva alkuun, meidän ekasta vajaasta päivästä Lissabonissa! Seuraavassa saatte nähdä pari hassua kuvaa lisää tuolta samasta, kauniista kaupungista, ja vähän kertomusta meidän pienistä sattumuksista ;-)

-Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3