Kauan odotettu fysiatrikäynti

Hellurei! Pääsen taas pitkästä aikaa tarinoimaan teille mun selän tilanteesta. Mitään muutoksia ei yhdessä välissä tapahtunut, joten erityistä kerrottavaa mulla ei ollut. Sen jälkeen tilanne huononi useiksi viikoiksi, josta en siitäkään halunnut täällä paasata kuin sivulauseessa - onhan se paljon mukavampaa kertoa positiivisia uutisia kuin jauhaa ainaisesta kivusta ja plaaplaa :) 

Kolmen viikon sairasloman jälkeen sinnittelin viikon töissä, jonka jälkeen mulla oli se talviloma ja lähdettiin Leville. Olinhan mä muutenkin jännittänyt esim. lautailupuuhia, että pystynkö tuotakaan harrastusta enää harjoittamaan. Juuri ennen reissua jännitti vielä triplasti enemmän, oikeastaan koko reissu, koska selkä oli ollut niin huonona ja jaksaminen jalkojen päällä aika heikkoa. Kaikeksi onneksi matka molempiin suuntiin taittui lentäen, eli ei tarvinut jaksaa autossa istumista. 

Reissun aikana tehtiin mm. se huikea 1h 45min "patikointilenkki" hyvin erilaisessa maastossa kuin missä täällä etelässä reippailen, sekä oltiin kolme päivää rinteessä, ja muutenkin kierreltiin ympäriinsä eikä jumitettu mökillä. Pelottaa sanoa ääneen nä asiat, mutta mun selkä oli parempi kuin puoleentoista vuoteen!! Heti loman ekasta päivästä. Aivan uskomaton tunne, mikä suunnanmuutos hetkessä! Lomalta töihin paluu oli pari päivää vähän takkuista, mutta mun on ollut sielläkin nyt parempi, normaalimpi. Useaa työpäivää putkeen en silti jaksa tehdä eli lepopäiviä tarvitsen edelleen. Arkena koen kuitenkin jopa kivuttomia hetkiä, ja pessimistinä pelkäänkin tämän olevan liian hyvää jatkuakseen enää kauaa. Kyllähän kivuttomia kausia on mulle lupailtu, mutta jännittää silti..

Kerroin teille aikaisemmin työterveyslääkärini tekemästä lähetteestä Tyksiin fysiatrialle, jossa oli siis ideana että olisin päässyt asiantuntevan lääkärin kanssa keskustelemaan tilanteestani ja jatkosta ihan mun loppuelämänikin kannalta, sekä mahdollisista kuntoutusmahdollisuuksista. Lähete palautui, enkä saanut aikaa fysiatrille - eivät nähneet asialle tarvetta.. Onneksi on kuitenkin lääkäreitä myös lähipiirissä, jotka ovat kaiken lisäksi olleet läsnä kaikki nämä kuukaudet/vuodet kun olen tilanteen kanssa painiskellut. Musta kirjoitettiin hyvä, todenmukainen ja laaja lähete Turunmaan sairaalaan fysiatrian poliklinikalle, ja pian sainkin jo kirjeen kotiin, että mulle on varattu aika.

Kaikkien odottamieni kuukausien jälkeen pääsisin siis keskustelemaan asiasta oikeasti enemmän tietävän lääkärin kanssa. Mulle tärkeetä oli se, että saisin todellisen varmuuden että teenkö oikeita asioita ja "elänkö oikein" tän välilevyrappeuman kanssa. En kuitenkaan haluaisi turhaan luopua mistään, olla liian varovainen, mutta en kuitenkaan äkkiseltään tehdä mitään joka voisi mua vahingoittaa. Sekä normaalissa arjessa, että urheilun saralla. 

Hankalaa on ollut se, että jokainen lääkäri on suhtautunut todella eri tavalla tähän sairauteen. Paljon mm. vähättelyä, joka on mun mielestä väärin, jos tilanne on mun kohdalla vaikea. Vaikka vastaavan keissin omaavilla ihmisillä ei 50:llä prosentilla olisi mitään oireita, kuuluisi lääkärin mun mielestä ottaa se vakavasti, että mulla on oireet, mun elämää oikeasti hankaloittavat kivut. Ja se, että olen näin nuori ja elänyt kuitenkin aktiivista elämää ensimmäiset 22 vuotta. Olisinko äkkiä vaan päättänyt, että haluan siirtyä sohvaperunaksi ja "sairastuin" :-D Lisäksi olin jo yli 6 vuotta (16-vuotiaasta) kärsinyt enemmän ja vähemmän selkäkivuista, jotka aina välillä tulivat, ja taas vähän helpottivat. Joten eipä tä mun päänsisälläkään vaan voi olla, että "hei, nyt mulla on rappeuma, sen kuuluu varmaan sattua". Kivut olivat mulla kauan ennen kuin sain diagnoosin.

Anyway, (huikeaa kun nä jutut lähtee rönsyilemään :D) kaiken ristiriitaisen tiedonsaannin lomassa olin itse päässäni pähkäillyt asioita, ja luonnollisesti tehnyt maalaisjärjellä päätöksiä "miten elän" kunnes saan fysiatrilta jotain faktoja pöytään. Osa oli mulle sanonut, ettei tän tarvi mun elämää mitenkään rajoittaa, mutta mun mielestä se oli vähän liian optimistinen suhtautuminen. Ainakin tällä hetkellä, koska jo pelkkä kipu on rajoittanut mun elämää, niin ei siinä tarvitse edes järkeillä että mitä tekis ja mitä ei, vaan selän ehdoilla mennään. Tiesin totta kai, ettei fysiatrilla mitään ihmelääkettä olisi mulle antaa, tai edes suoranaisia vastauksia mitä saa ja mitä ei saa elämässään tehdä - sehän on täysin henkilökohtaista jokaisen potilaan kohdalla. Oli mulla kuitenkin paljon kysymyksiä, joihin tiesin saavani vastauksen. Ja luotettavan sellaisen, sillä hän on asiaan erikoistunut, ja vastaavien vaivojen kanssa ollut vuosikauden tekemisissä.

Tasan kaksi viikkoa sitten mulla siis vihdoin oli se aika, ja vähän jännitti millainen lääkäri sieltä tulee. Niin paljon huonoja kokemuksia takana, ja tätä oli niin kauan odotettu, että jotenkin tuntui kauheasti olevan tämän varassa. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, ja sain todeta, että terveen järjen (vai? :D) kanssa tehdyt ratkaisut ovat olleet taas parhaita :-) Ei siis suoraan kannata ketään lääkäriä/fyssaria kuunnella ilman tiettyä suodatinta, jos ymmärrätte mitä meinaan. Ensisijaisesti kannattaa tutkiskella omaa kroppaa ja sitä kautta tehdä niitä hyväksi todettuja juttuja. Ilokseni (tavallaan?) sain kuulla, että oikeita juttuja oon tehnyt mm. kuntoutuksen kannalta, ja myös hyviä päätöksiä sen suhteen, että mistä oon luopunut, eli lentopallo ja poliisikoulutus haaveammattina. 

Juteltiin pitkät pätkät kaikkea ja sain kysellä kysymykseni, hän tutki mun alaraajojen toimintoja ja selän liikkuvuutta eri suuntiin sekä keskivartalon lihaksistoa. Totesi ennusteen loppuelämän kannalta olevan kyllä hyvä, aina on tietenkin apua siitä ettei ole ylipainoa ja keskivartalo on kunnossa. Toki sitäkin täytyy jaksaa harjoittaa, mutta lähtökohdat ovat hänen mielestään todella hyvät. Mistään ei kuitenkaan voi tietää eikä mikään ole kiveen kirjoitettua - eihän lääkärit sitäkään ole pystyneet selittämään miksi mun kivut ovat olleet yli vuoden tällaiset, vaikka lähtökohdat ovat hyvät ja vuodenpäivät on eletty ihan uudella tavalla. Totta kai toivon hänen olevan oikeassa, mutta eihän ennusteista voi takuuseen mennä. Kivut tulee tietenkin jossain määrin mua rajoittamaan mun elämän läpi, ja muutenkin on syytä miettiä vaikkapa harrastuksia tarkkaan - ei musta nyt vaikkapa lentopalloilijaksi tms enää ole. Mutta oletettavasti pystyn kuitenkin töitä tekemään, jos kaikki menee kuten kuuluu, ja ylipäätään löydän oikeanlaisen ammatin :) Mun selkä (ja kokonaisuutena minä itse) on pitkä, ja alaselkä yliliikkuva, jotka ovat selkeästi ne heikkoudet joille taas en voi itse kauheasti mitään. Yliliikkuvuutta voi "vastustaa" vatsalihaksilla, mutta onhan se ongelma siellä aina silti olemassa. Huonot välilevyt olen perimänä saanut, eikä kuulemma mun mennyt elämä ja tekemiset ole vaikuttaneet siihen missä kunnossa ne ovat nyt - en olisi tätä siis voinut millään välttää.

Keskusteltiin myös jonkin verran mun vuonna 2008 ilmenneistä välilevynpullistumista, jotka vuosi sitten otetuissa magneettikuvissa todettiin kyllä vetäytyneen. Lääkäri sanoi, että jo niiden takia mun tulisi olla varovainen selän kanssa, koska vanhat pullistumat lisäävät aina riskiä saada pullistuma uudelleen. Lisänä sopassa sitten vielä tuo rappeuma, joten mm. kaikki nostelut tulisi tapahtua lähellä vartaloa hyvässä asennossa, eikä mitään erityisiä kiertoliikkeitä saisi tehdä. Eihän tämä siis mitään uutta sinällään ole, mutta mukavaa saada tähänkin varmuus, etten sitte turhaan oo varovainen vaikka töissä :)

Kyselin totta kai myös liikuntavaihtoehdoista, ja kerroin tehneeni tosiaan keskivartalojumppaa sekä kävelylenkkejä. Tidii, "oikea" vastaus sekin, parasta lääkettä tähän tilanteeseen. Kävelyssä tulee pientä tärähtelyä sekä verenkierto vilkastuu, joka on siis tavallaan välilevyjen ravintoa. Jos nököttää vaan paikallaan, ne alkavat kuivua jokaisella ihmisellä. Tiedustelin myös juoksupuolta, ja kehoitus oli se, ettei ainakaan kovin aktiivisesti. Jos on useampi kivuton päivä, niin fine, voi mennä koittamaan pehmeällä maastolla lyhyehkön lenkin. Mutta hän nyt ainakin oli vähän skeptinen, ja sanoi tärähtelyn olevan usein liikaa. Eli ei, koska useampaa kivutonta päivää ei ole näkynyt :-D Kesällä pyöräily on kuulemma joillain ollut lenkkeilyä parempi vaihtoehto, sekä uinti jos tykkää :-D No enhän mä tykkää, mutta toivon oppivani tykkäämään. Vois kyllä huvikseen mennä uimakouluun, jotta oppis kunnon tekniikat niin tulis siitäkin ehkä mielekkäämpää? x)

Lisäksi fysiatri tiedusteli mun halukkuutta käydä 2-4 kertaa tuolla Turunmaan sairaalassa fysioterapiassa. Siellä voitais katsoa heidän näkemystä tähän tilanteeseen, saisin mahdollisesti uusia kuntoutusvinkkejä sekä esittää kysymyksiä ja keskustelua. Sanoin tietenkin etten vastaan laita, kun en uutta fyssaria ole käsiini vieläkään etsinyt, ja itseasiassa tämä lääkäri oli sitä mieltä, ettei OMT-fyssari aja asiaansa mun tilanteessa. Joten suunta normifyssarille mars :) Tänään sainkin itseasiassa soiton sieltä ja perjantaina pääsen taas kohti uusia haasteita x)

Kolmella eri fyssarilla oon siis tähän mennessä käynyt, ja kaikilla ollut tosi eri näkemyksiä ja havaintoja mun kropasta, joten kiintoisaa saada yks mielipide taas lisää! Vaikka eka käyntikerta aina meneekin siihen pällistelyyn että tuolla on yliliikkuvuutta ja ai että kun täältä on jäykkä ja sitäjatätä pitää vahvistaa, kaikki samat jutut kuultu jo melkeen kymmenen vuotta :-D Mä oon tosi analyyttinen tuollaisissa asioissa itsekin, tiedostan mikä on yliliikkuva ja missä on jäykkyyttä, heikot lihakset tms, ja ilman mitään fyssarikäyntejä oon havainnut jo suuren läjän ongelmia mun kehossani. Sekä liittyen selän tilanteeseen, että ihan muuallakin kropassa. Toki melkein kaikki vaikuttaa selkään, että vaikka polvessa on ongelma niin pian sen tuntee myös selässä :-D Ei ihan lempipuuhaa toi fyssaritoiminta kun on niin tiukan arvostelun alla - kenen kroppa edes on se mihin verrataan, siis se täydellinen..? Tuskin sellaista onkaan, ja jokaisella on niitä heikkouksia ja joku paikka taipuu väärällä tavalla hiukan väärään suuntaan. That's life, joten jossain määrin kyrsii mennä taas eri paikkaan fysioterapiaan, josta en pitkän aikavälin kuntoutusta kuitenkaan tule saamaan. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, koska odotan siltä myös paljon, ja vielä kun lupailtiin sitä mun toivomaa vuorovaikutusta potilaan ja fyssarin välille, niin kaikenkaikkiaan on fiilikset katossa! Ja vielä kun tämä fysioterapeutti vaikutti puhelimessa todella mukavalta ja ystävälliseltä :)

Huoh, kunnon tekstit taas pisti neiti Mattssoni kehiin, mutta asiaa on niin paljon aina kun alan kunnolla tarinoimaan.. Yhden jutun kuitenkin kerron vielä! Juteltiin tuolla käynnillä myös pitkään ammatinvalinnasta, ja siinäkin asiassa lääkäri oli kovin samoilla linjoilla meikäläisen kanssa. Ensinnäkin, valaisin häntä poliisikoulutuksesta, mun haaveestani ja sen fyysisyydestä hieman, jonka jälkeen hän totesi melkeinpä suoralta kädeltä että mieluummin ei. Ja tosiaan, mua ei oletettavasti edes pääsykokeisiin päästettäisi, koska en terveen papereita enää omaa.. Taustat tarkistetaan valintoja tehdessä. Koitettiin siinä sitten miettiä vaihtoehtoja, mutta kuten jo todettu, ei se kovin helppoa ole :-D Tärkeitä pointteja kuitenkin tuli esille, joista toki jo aikaisemmin olen työterveyslääkärini kanssa puhunut, että työ ei saisi sisältää kovinkaan paljon istumista, muttei kovin staattista seisomistakaan. Parasta olisi jokin hieman vapaamuotoisempi duuni, jossa pääsisin liikkumaan, mutta välillä myös istahtamaan, koska jatkuva jaloilla olo väsyttää tietenkin pitkää selkää. Oli kyllä ihanaa, kun hän rohkaisi mua miettimään ammatin ja työn kaikkia puolia, ja lohdutti mua sillä, että olen kuitenkin ylioppilas ja maailma on mulle avoinna.

Noniin, sellaista tänään. Kunnon stoorit, mutta kiva saada päivitettyä tietoja tännekin pitkästä aikaa. Tiivistelmänä siis, en mitään varsinaisen uutta tietoa tuolta fysiatrilta saanut, mutta varmuuden joihinkin kysymyksiini ja sisällä kaivertaneisiin asioihin. Ja nyt on taas jotain mitä odottaa, eli käynnit uudella fyssarilla! Jännittävää.

-Essi