Kokoonnuimme päivällä jo puol yhden aikaa Turun Hirvensalon "alpeilla" eli laskettelukeskuksella. Tiedossa olivat talviolympialaiset! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja asteita oli +10, eli aika täydellistä! Luntakin löytyi vielä tuolta laskettelukeskukselta, joten talviolympialaiset oli mahdollista toteuttaa.
Tiimiläiset oli jaettu kolmeen joukkueeseen; Papua-Uusi-Guineaan, Zimbabween sekä Ugandaan. Mä toimin lähinnä kuvaajana, ja sain nauraa kippurassa lumessa kun kilpailijat kaatuilivat kunnon loskalumessa kisatessaan. Lajeina olivat tukkihumala, pallonheitto, "Kerttula-Kaukajärvi-Mikkeli" eli viivajuoksutyylinen kisa (oli muuten huvittavaa katsottavaa - löysässä lumessa ei olekaan ihan helppo juosta), viestimuotoinen hiihto suksilla ilman monoja (huikee laji), suunnistus silmät sidottuna sekä toinen jalka sidottu oman joukkuelaisen toiseen jalkaan (näkevä ohjaaja avustamassa tilanteessa), ja mäen lasku kilpaa liukureiden kanssa!
Lisäksi saatiin ala-astetyyliset eväät rinteen juurella, eli banaania, munkkia ja trippiä x) Vähän alkoi loska tulla joillain läpi kengistä, joten kisailujen jälkeen oli hyvä päästä saunatiloihin vielä pelailemaan, syömään ja tämän jälkeen saunomaan porukassa! Ilta jatkui Apollon puolelle, ja rankan päivän jälkeen oli ihanaa päästä hymyissäsuin onnellisena nukkumaan! Thänks tytöt!
Pallonheittoa |
Kerttula-Kaukajärvi-Mikkeli -kisa |
Evästauko |
Monotonta hiihtoa |
Suunnistusta! Pipot silmillä ja jalat sidottuina miinus ohjastajat |
Liukurikisaa |
Kaks suunnittelijaa ja kuvaaja :-D |
Oikein ihana ja onnistunut ilta! Oli niin kivaa kun ei ollut pelkkää saunaa varattuna, vaan jotain ekstraa :-) Tähän oli hyvä päättää tämä kausi.
-Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3