Joka tapauksessa, tämä Päällystakki -niminen show oli mun mieleen, ja aihe hyvinkin arkinen. Esitys kertoo syrjistystä, hiljaisesta miehestä, jonka elämän keskipisteenä on työ. Pankkivirkailijana työskentelevä Akaki saa kokea "matkallaan" talouselämän käänteitä, ja voi vain haaveilla onnesta ja rakkaudesta. Eräänä päivänä hän kuitenkin päättää, että uusi päällystakki voi muuttaa hänen elämänsä suunnan! Teatterikappale on siis uudelleentulkinta Nikolai Gogolin samannimisestä klassikkonovellista.
Kappale on esitetty komedian keinoin, ja ensimmäinen puolisko olikin todella huvittava. Toisella puoliskolla elämä koetteli Akakia aika lailla, ja oli välillä liian totinen, vaikkakin realistinen. Kokonaisuutena tykkäsin tästä silti, kolahti pessimisti-Essille x))) Siinä oli paljon pieniä, hauskoja yksityiskohtia, ja yleisö nauroi ainakin antaumuksella, joten osaan muidenkin puolesta suositella :-D
Otettiin pitkästä aikaa muutama kuvakin kotona ennen teatteria, tällaista asua mulla oli päällä! Valoa ei kauheasti enää ikkunoista sisään tullut kuuden jälkeen illalla, joten kuvien laatu ei päätä huimaa... Menettelee kuitenkin :-) Teatterissa näkee aika laidasta laitaan pukeutumista, ennen miehillä on aina ollut puvut päällä, mutta nykyään näkee porukkaa ihan hupparissakin. Perjantaina just bongasin erään naisen fleece-takki päällä, ja toisen iltapuvussa. Itse koitan pukeutua kohtuu mukavasti, mutta siististi, siistimmin kuin yleensä :-D
Tällä kertaa päälle pääsi valkoinen pitsimekko, joka on ihan arkikäyttöön ostettu. Kun siihen yhdisti kiilakorkoiset mokkanilkkurit ja pikkulaukun, sekä hieman koruja, kokonaisuus oli mun mielestä just sopiva. Paksut sukkarit on lämpöiset teatterissa, ja tuovat sopivasti arkisuutta asuun. Mulla on harvoin mustavalkoista päällä, ja tälläkin kertaa meinasin vaihtaa sukkarit harmaisiin (koska mun päässä harmaa-valkoinen ei oo läheskään niin "paha"?), mutta lopulta päätinkin napata laukuksi tuon keltaisen väripilkun, jotta "pystyin tyytymään" muuten mustavalkoiseen asuun ;-) Koruissa oli myös häivähdys vaaleanpunaista, josta tulee kivan tyttömäinen olo!
Mitäs tykkäätte? Mulla tais olla kevättä rinnassa, viikonlopun loskakerroksesta huolimatta..? ;-)
-Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3