Terveydenhuollosta

Olin eilen kirjoittanut lähes valmiiksi postauksen mun viime fyssarikäynnistä. Kerroin siinä myös parilla sanalla työterveyslääkäristä jolla käyn - ainut lääkäri, jolta oon saanut ymmärrystä ja "tukea" mun tilanteessa. Ottanut mut vakavasti, joka on merkannut mulle paljon. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, vai..? :D Päätin ennen fyssari-julkaisua kirjoitella mun kokemuksia terveydenhuollosta vähän enemmänkin. Pohjustan tarinaa ensin hieman mun keissin alkutaipaleella.

Ennen kuin tälle em. lääkärille pääsin, oli takana jo aikamoinen rämpiminen. Olin ravannut varmaan kymmenellä lääkärillä (työterveys/yleislääkäri, Mehiläinen) ja parilla fysioterapeutilla (välillä maalis-kesäkuu). Ketään ei ollut kiinnostunut mun asiasta, 22-vuotiaan sillä hetkellä työkyvyttömän nuoren kovista selkäkivuista. Osa esitti kiinnostunutta, osa ei sitäkään. Nekin jotka kiinnostuneelta vaikuttivat, eivät laittaneet tikkua ristiin asian eteen. Antaneet esimerkiksi lähetettä magneettikuviin, josta luultavasti selviäisi kipujen syyt. Olisi pitänyt vaatia, kyllä kaiken on kantapään kautta oppinut :)

Lähetteen röntgenkuviin kyllä sain - röntgeniin josta ei selviäisi mitään. Mun selkä oli magneettikuvattu 17-vuotiaana, joten jos mulla jotain synnynnäisiä ongelmia nikamien tms kanssa olisi siellä ollut, olisi se varmasti mainittu silloisen magneetin lausunnossa (jonka röntgeniin määränneelle lääkärille näytin). Mitään äkillistä murtumaan viittaavaa mulle ei myöskään ollut sattunut, joten kun todennäköiset vaihtoehdot olivat välilevynpullistuma tai rasitusmurtuma, ei näissä kuvissa kumpaakaan oletettavasti näkyisi (mun ymmärrykseni mukaan). Lisäksi hedelmällisyysikäisillä naisilla tuon alueen röntgeniä pitäisi välttää, joten myöhemmin tämäkin tieto sai mut aika vihaiseksi. Turha keissi siis.

Muutama lääkäri ei tainnut mua edes uskoa, näkivät että olin jo kuukaudenpäivät ollut poissa töistä. Sain törkeitäkin kommentteja siitä, että pitäisi vaan mennä töihin ja koittaa pärjätä. Fyssarit pitivät laiskana - epäuskoisesti antoivat jotain ohjeita kotiin, ja jankkasivat että näitä pitäis sitten koittaa tehdä. Niinpä, mitenköhän jaksan... Huikea kymmenen minuutin ohjelma ihmiselle, joka on treenannut lajia ja punttia vuosikaudet kuitenkin aika ahkerasti? 

Ihan kuin ei olisi ollut tarpeeksi haastavaa jaksaa kaikki päivät kipujen kanssa, toimettomana kotona, johon vielä liittyi paine, jota koin joka kerta kun työpaikalle jouduin soittamaan, etten vieläkään kykene töihin tulemaan. Tämän lisäksi kohtasin tuon joka viikkoisen p*skan, kun kävin lääkärissä hakemassa lisää saikkea, mutta mitään enempää mun ongelman eteen ei vieläkään tapahtunut. Kyyneleet silmissä takaisin kotiin. Ei siinä edes jaksa taistella eikä vaatia sitä minkä ansaitsisi, vaan liian helposti luovuttaa ja toivoo kipujen eräänä yönä vaan katoavan. 

Vihdoin sain kuitenkin lähetteen magneettiin - jonne pääsyä taas odotin liian kauan, samoin kuin vastauksiakin vielä pari kuukautta :-D Magneetin lausunnon mulle lukenut/selittänyt lääkäri oli kyllä todella sympaattinen ja pahoitteli kovasti mun kohtalaisen radikaaleja rappeuma -löydöksiä. Tämä siis tapahtui Tyksin puolesta, ei työterveyden. Mitään jatkotoimenpiteitä tilanteeseen ei kuulemma ole, joten mut jätettiin "oman onneni nojaan". Myöhemmin sain tuolta Mehiläisen työterveyslääkäriltäni lähetteen OMT-fysioterapiaan, joista sittemmin olenkin kertoillut. 

Tiedän, että välilevyjen rappeumaa esiintyy ihmisillä paljon. Mulla tilanne vaan on ihmeellinen, että miksi mun selässä on viidessä vuodessa tapahtunut niin suuria muutoksia. Oon kuitenkin aika nuori, ja magneettikuvista voisi päätellä selän olevan reilu 60-vuotiaan selkä. Monet kyselee, että onkos se ollut tuo lentopallon peluu. Pari lääkäriä on kuitenkin sanonut, ettei pelaamisella saisi selkää tuohon jamaan vaikka yrittäisi. Mulle tätä kaikkea selitettiin geeneillä - meidän suvussa on kyllä ollut selkäongelmaisia aika paljon. Tuollainen rappeuma voi siis olla periytyvää, joka selittäisi jonkin verran mun selän muutoksia. Kaikillahan selkä alkaa rappeutua tai kulua iän ja elämisen myötä, tätä taas kutsutaan fysiologiseksi muutokseksi.  Ei kuitenkaan kaksi välilevyä viidessä vuodessa -tahtia.

Kaikki on kuitenkin ollut yhtä suurta kysymysmerkkiä. Omalla tiedonhaulla oon tullut jo paljon viisaammaksi, mutta paljon on kysymyksiä, ihmetystä ja epävarmuutta asian suhteen. Oon saanut aika ristiriitaista tietoa, eikä lääkärit ylipäätään oikein tiedä asiasta mitään. Joten kun 1,5 viikkoa sitten kävin hakemassa tuolta lääkäriltäni uutta lähetettä fyssarille, pyysin samalla lähetteen fysiatrille, jolla voisi olla mulle enemmän infoa, ja voisi auttaa ns. kokonaiskuvan muodostuksessa.

Lääkäri lupas lähetteen laittaa Tyksiin, ja sanoi ajan tulevan mulle postissa. Tyksissä on se hyvä, että maksaa paljon vähemmän kuin yksityisellä puolella, plus että jos tilanne siltä näyttää, mulle voidaan määrätä jonkin sortin jatkohoitoja tms. Yksityisellä taas lähete kattaa tasan sen yhden käyntikerran, jonka jälkeen taas jätetään omilleen. Eilen sain siis kirjeen Tyksistä. Ei varattua aikaa, vaan lähetteen hylkäys. Eivät halua mua hoitaa, eivät näe sille tarvetta. Mitä?

En tiedä mitä kyseinen lääkäri on lähetteeseen musta kirjoittanut. Käynnilläni kysyi totta kai, että miten oon voinut. No, oon mukauttanut elämäni tähän tilanteeseen, teen monia asioita "selkälähtöisesti". Joten joo, pärjään, pystyn käymään töissä. En pysty 3-4 vuoroa enempää tekemään putkeen, tarvitsen vapaan väliin jotta saan levätä. Eikä mun työ edes ole niin fyysistä. Ni onko tä sitten kuitenkaan varsinaisesti parantunut tilanne? Ilmeisesti jotain tämäntyylistä ympäripyöreetä musta oli sinne lähetetty, koska ei käy järkeen, miks se ois muute hylätty?? Kai olisi vain pitäny täräyttää, että surkeista surkein tilanne, nyt mulle niitä hoitoja..! :-D

Kolahti taas aika kovaa. Mulla oli jotenkin toivo tän varassa, että fysiatrilta saisin vinkkejä tai mahdollisesti hänellä ois tietoa mikä mua auttaisi sekä vastauksia kysymyksiini. Puol iltaa meni taas epätoivon vallassa kirjeen saatuani, ja kaikki jo taakse jääneet tunteet nousi pintaan. Olo, etten saa mistään apua. Täytyy vaan ite jaksaa puskea eteenpäin, ilman kunnollisia välineitä. Oli niin suuri luotto tuohon mun lääkäriinkin, että olin jotenkin myös häneen pettynyt?? Tai en oikein tiedä mikä se tunne on, vaikka eihän tämä välttämättä hänen vikansa ole :-D

Nyt ois tarkotus kuitenkin yrittää uudestaan laittaa mulle lähete ainakin Tyksin suuntaan eri lääkärin toimesta. Saa nähdä mitä tulee - pettymys pitäis taas saada nieltyä ja eikun "uuteen nousuun". Kai tä tästä paremmaksi muuttuu, mutta välillä tuntuu uskomattomalta kun summaa kaikki tapahtumat yhteen tässä tekstissä. On vaan niin hankalaa kun ei niitä kipujaan voi todistella, tai näyttää vaikka sitä pikkurilliä että tästä tulee verta. On mulla kuitenkin ne magneettikuvat tositteena vaikeasta tilanteesta, se on mun toivo :-) 

---

Huh, tais olla taas rankkaa settiä luettavaksi, joten propsit niille jotka loppuun pääsivät! Tekis vaan mieli sanoa pari valittua sanaa tuosta terveydenhuollosta, vai onko mulla vaan ollut huono tuuri..? Yksityiselle en vaan haluis mennä tavallaan periaatteesta, kun työterveydestäkin pitäis ihan normaalia hoitoa saada! Katsotaan nyt mitä kevät tuo tullessaan :-)

-Essi