torstai 29. elokuuta 2013

Dreaming is believing

Heissan taas!

Lupailinkin jo, että tänään kirjottaisin teille eräästä haaveesta, kuten otsikkokin kertoo... Eli kyse on koirasta. Tähän kohtaan laittaisin smilejä sydänsilmillä, jos se olisi mahdollista ;) Koirakuume -sanaa en tykkää käyttää, koska se kuullostaa vaan joltain villitykseltä. Tää meidän hankinta on jo varmaan vuoden ollut hiljalleen harkinnan alla, tyylillä "joskus sitten". 

Noin vuoden ajan ollaan siis silloin tällöin puhuttu siitä, kuinka ihanaa ois joskus hankkia koira. Tä koko aika on oikeastaan menny siihen, et ollaan pohdittu mikä ois meitä molempia miellyttävä ja meidän elämäntyyliimme sopiva rotu. Päätös oikeastaan syntyi pikku hiljaa, luonnollisesti. Kallistuttiin molemmat novascotiannoutajaan eli tolleriin. Taas sydänsilmäsmilejä kiitos! Noutajat on kuitenkin hyväluonteisia koiria, ja koko ois just passeli! Pienin noutajarotu siis. Ei mikää pienenpieni rotta, mutta ei liian suurikaan, kuten esim. kultainennoutaja olisi. 

Novascotiannoutaja olisi myös monipuolisuudeltaan loistava koira. Mua on aina kiinnostanut agility, ja vaikka mulla tä selkäsairaus nyt onkin, hyvinä aikoina saan kuitenkin juosta pehmeällä maastolla. Lisäksi jokapäiväinen lenkitys (kävely) tekisi todella hyvää mun selälle, nyt ja jatkossa :) Aapoa taas kiinnostais linnustaminen, johon tollerit ovat täysin soveltuvia metsästysvietin takia. Toki tätä viettiä pitäisi jo aivan pienestä saakka ilmeisesti "ärsyttää"... 



Juteltiin meidän mietteistä jo Aapon vanhemmillekin (heillä on lähes koko Aapon elämän ajan ollut koira, kuoli n. pari vuotta sitten), ja he innostuivat kovasti ajatuksesta, ja näin on hoitopaikkakin taattu :) Mun vanhemmilla on vielä mun 11-vuotias kissa kotonaan, joten sinne ei parane koiraa ihan vielä viedä edes vierailulle ;) Aapon äiti on myös ollut mukana kouluttamassa useampiakin koiria, niin luonnollisesti ensikertalaisina saataisiin kivasti apuja, jos sellanen tilanne eteen tulisi :)

Meidän mielestä koiran ottaminen on kuitenkin iso juttu. Se vaatii paljon aikaa elämästä, ainainen lenkitys ja muu huomiointi, aktiviteetit jne, ja se tulee kuitenkin olemaan elämässä parhaimmillaan seuraavat 15 vuotta! Se on perheenjäsen siinä missä lapsikin :) Todella onnellinen olen siitä, että Aapon vanhemmat pystyy olemaan meidän "rinnalla" tässä asiassa. Se tekee päätöksestä paljon helpompaa. 



 Ai että mikä hurmaava olento ;)
Jokatapauksessa, ongelma on nyt siinä, että ollaan "epävarmoja" siitä, koska pentu kannattaisi hankkia. Mikä olisi "oikea elämäntilanne?" Onko sellasta..? Varsinkin pentuaikana haluaisi antaa kaiken huomionsa kyseiselle eläimelle, olla aikaa opettaa sitä "tavoille" ja kouluttaa. Mutta koska elämässä on tällainen aika..? Vaikeita kysymyksiä. Ei kuitenkaan ylihuomenna tai parin viikon päästä olla tätä haavetta toteuttamassa. Halutaan ensin opiskella kyseisestä rodusta lisää, tutustua yleisesti koiran koulutukseen ja muihin vastaaviin juttuihin, ja tämän jälkeen vasta (jos elämäntilanne on sopiva) alkaa etsiä hyviä vanhempia, joille pentuja olisi tulossa. Eli aika pitkä prosessi edessä :)
Jos kiinnostaa lukea kyseisestä rodusta tiivistelmä, ja tietää mihin me mahdollisesti ollaan ryhtymässä joskus, täällä taustatietoa: Novascotiannoutaja

Kuten otsikko jo kertoo, uskon että joskus meille tällainen hauvavauva vielä saapuu! Koiran osto ei ole ongelma, vaan ehkä suurimpana asiana meitä mietityttää pentuaika. Toiseksi suurimpana totta kai se, että koira tulee olemaan elämässä 15 vuotta! Mutta ei sitäkään voi liikaa miettiä, koska elämänrytmi muuttuu kuitenkin koiraa mukailevaksi ja se ns. sulautuu arkeen, jonka jälkeen ei varmasti osaa edes kuvitella elämää ilman kyseistä otusta :) Katsotaan mitä tulee!


-Essi

tiistai 27. elokuuta 2013

Awesome

Heyy!

Mulla ois nyt niin monta juttua joista haluaisin tänne kirjoittaa!! En kuitenkaan haluu sotkea tekstiä ja tunkea kaikkea samaan postaukseen, joten koitan ns. pysyä housuissani :D 
Välillä mua myös itteäni naurattaa, kun mun joka toinen teksti tuntuu olevan "elämä on niin ihanaa" -hypetystä, ja siitä seuraavassa tekstissä taas voin kertoa jostain aivan surkean kurjasta jutusta?! Ei, mulla ei kuitenkaan ole mitään mielialahäiriötä (ainakaan todettuna...), ja itse luokittelen tän mun "ailahtelevaisuuden" elämäksi :) Stellakin joskus lauloi, että toiset päivät ovat parempia kuin toiset... Ja mun mielestä on realistista, että kerron myös kurjista asioista. Olisi väärin, jos joku kuvittelisi mun tai jonkun muun elämän olevan pelkkää ruusuilla tanssimista.

Anyway, tä on taas tätä mun ajatuksenjuoksua... Tai ajatusrönsyilyä x) 
Mutta nyt itse asiaan!! Vapun poikaystävä oli kesällä Intiassa reissussa ja toi meille tuliaisiksi sarit. Eli intialaiset kankaat, joihin naiset sielläpäin pukeutuvat, pääasiassa kietomalla kangasta ylleen eri tyylein. Noh, sehän ois voinu mennä vähän yli, jos oltais Turun kaduilla alettu kulkemaan pelkkään kankaaseen kietoutuneina. Eli suunnitelmana oli teetättää kankaista meille mekot! Tai no, ei edes mekot, vaan pitkä hame ja siihen kaveriksi samasta kankaasta toppi, joita vois käyttää sitten yhdessä mekkona, tai erikseen pelkkänä hameena tai toppina yhdistettynä muihin vaatteisiin!

No, kysymys sitten kuului että kenellä tällaiset, meidän villien ajatusten luomukset voitaisiin teetättää! Hinnan tietysti pitäis olla kohtuullinen, ja tekijä vois olla nuori, joka tajuaisi mitä tahdotaan ;) Pestiin löydettiin, myös Muodin Huipulle -ohjelmassa kolmanneksi sijoittunut, kotkalainen Leni! Huikeeta! Vappu asui kesän Kotkassa, joten sovitukset sun muut oli helppo järjestää. Hinnaksi sovittiin meille käypä summa, ja niinpä alettiin tosissaan pohtimaan että mitäs me oikein halutaan! Määrätietoisina naisina mielikuva syntyi nopeasti, ja ei kun hommiin ;) Leni väänsi meille mekot ihan yks kaks, mielettömän lyhyessä ajassa, ja eilen sain omani kotiin tänne Turkuun Vapun mukana! Käytiin heti kuvailemassa luomuksia ihanan aurinkoisessa säässä! Yläosat meillä on samanlaiset, mutta alaosassa on eroavaisuuksia kun ei ihan samoja asioita luonnollisesti haluttu :)
Kuvat puhukoot puolestaan:



 


 













Tässä nyt tosiaan näkee vähän joka käytössä nä mekot! Eli ylä- ja alaosa yhdessä sekä erikseen. Ollaan kyl niin tyytyväisiä ja ilosia näistä! Tää mekko yhdistelmä on toki aika juhlava, mutta erikseen nä menee kyl helposti jossain tavallisissakin riennoissa! :)

Torstaina mulla on vapaapäivä ja koitan ehtiä kirjottamaan ainakin yhden postauksen, asiasta joka on tällä hetkellä pinnalla omassa elämässä ;)
Mulla on myös pari uutta ostosta, joista haluaisin teille kertoa! Heti kun saan Aapon ottamaan musta kuvia, jottei tuu niin synkkä kirjotus :D

Halauksin
Essi
 

torstai 22. elokuuta 2013

Naantali

Hei taas!

Mulla on tänään vielä vapaapäivä, joten päivittelen tänne hiukan lisää kuulumisia! Eilinen postaus kun käsitteli vain tota viikonloppua. 

On niin sekavaa, kun kaikki mun ajatukset lipuu koko ajan tohon mun selkäjuttuun, vaikka en siitä haluais täällä koko ajan jauhaa! Meinasin äskönkin alkaa ensin kertomaan, että ollaan sovittu töissä että teen hiukan vähemmän tunteja, jotta mun vointi ois parempi. Mut sit tajusin, et taas toi lause liittyy siihen yhteen ja samaan asiaan! :D Tuntuu vaan, että se tällä hetkellä hallitsee mun ajatuksia aika paljon, kunnes asiaan kunnolla totun. Nyt siis samantien muihin aiheisiin..

Eilen oli niin kaunis ja lämmin päivä! Kun sain mun postauksen täällä valmiiks, päätettiin lähteä Aapon kanssa Naantaliin syömään ja nauttimaan varmasti tän kesän viimeisistä auringonsäteistä. Tai no on itseasiassa täks viikoksi luvattu viel kohtalaista säätä, mutta katsotaan nyt.. ;) Keväällä käytiin jo Merisalissa syömässä, ja viikko takaperin olin mun ystävän Suvin kanssa Valborgissa salaatilla, joten nyt oli vuorossa Trapin Piha :) 
Ollaan oltu Suvin kanssa kesä 2009 Valborgin yhteydessä olevassa jäätelökioskissa töissä :D Ja silloin tuli syötyä noita Vallun ruokia oikein urakalla.. Onneks sielläkin on ruokalista jo vaihtunut niistä ajoista :) Pakko oli kuitenkin päästä sinne verestämään muistoja! Sääli ettei jädekioski ollut auki silloin.. ;)  

Tässä taas vähän kuvaa eiliseltä! 
Pikku hiljaa Aapo jaksaa enemmän ottaa noita kuvia.. ;)



Ihana muumi-kauppa



Valborg! Siellä näkyy myös Ingmanin jääkarhu, eli meiän vanha työpaikka x)








Sain muuten Fifty Shades -trilogian luettua loppuun! Vau, siinä on kyllä jotain niin erilaista luettavaa! Tykkäsin todella, ja nyt oon jo kaks kirjoista lainannut Vapulle, joka myös ahmi mm. kakkososan kahdessa päivässä :D Kolmonen on vielä mulla, ni hänellä on jotain mitä odottaa ;)

On kyllä niin huippua, Vappu muuttaa kuuden vuoden poissaolon jälkeen taas Turkuun! Maanantaina alkaa meinaa koulu täällä. Me ollaan tunnettu 12-vuotiaasta saakka, kun alotin lentopallon Littoisissa, Vapun isä oli mun valmentaja ja Vappu myös pelas siinä joukkueessa silloin. Oltiin ihan kamuja, ei mitään sydänystäviä, ja just viime viikonloppuna itseasiassa mietittiin että miten tä meidän ystävyys edes on kehittynyt tälle tasolle! Vappu meinaa lähti 16-vuotiaana Tampereelle lukioon, ja sen ikäisenä ei yhteydenpito ollu kovin vilkasta. Käytiin kyllä joku kesä siinä (oisko ollu 2008) biitsiä pelailemassa kolmessakin eri turnauksessa. Jonkin verran nähtiin, mutta ei yhteydenpito ollu jatkuvaa. Hän pelasi myös kaksi vuotta (v.2011-2013) lentopalloa Salossa, ihan vieressä, mutta ei silti tullu tän tauon jälkeen nähtyä samalla tavalla. Viime kesänä (?) kuitenkin taas tajuttiin kuinka paljon meillä on yhteistä ja miten samanlaisia ollaan! Ihan uskomatonta jotenkin :D 
Aivan pakko nyt laittaa pari vanhaa kuvaa vielä meistä :') 

LTU:n treeneistä, varmaan vuos 2007/8

Tampereen biitseistä v.2008
Keväisiä kuvia Jokirannasta v. 2007 :D
Apua :DDDDD Power Cupissa me vuonna 2006 :D


 Jep, nyt lähti vähän lapasesta tä postaus, toivottavasti teillä oli yhtä hauskaa lukiessa kun mulla tätä kirjottaessa x) Aikeissa ei tosiaan ollut mikään vanhojen muistelu.. :D
Palaillaan!

-Esma

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Weekend Festival

Woppiduuuuu,

mikä huikea viikonloppu takana! Vähän myöhässä tulee tä teksti, mutta eipä sen niin väliä koska pakko päästä jakamaan mun ilot tänne :)
Perjantaina siis koitti lähtö Helsinkiin Weekendiin, elektronisen musiikin festareille.. huikeeta. Ensimmäinen esiintyjä, jonka oisin kipeesti halunnut kuulla, olis ollut Nause, joka valitettavasti esiintyi jo muistaakseni kello 15.15. Joten saumat ehtiä tälle keikalle olivat minimaaliset. Niinpä päätettiin suosiolla jättää se väliin, ja rauhassa suunnata kohti festarialuetta nauttien kohtalaisen hyvästä elokuisesta säästä ja totta kai parhaasta seurasta ;)

Oltiin kyseisillä festareilla myös viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin eri paikassa. Paljon tuli porua huonoista järjestelyistä, ihmiset (ja jopa esiintyjät!) myöhästelivät paikanpäältä heikkojen liikenneyhteyksien vuoksi. Meillä kulkeminen meni kohtalaisen putkeen, oltiin varattu riittävästi aikaa eikä missattu yhtään esiintyjää. Vessoja alueella oli kyllä aivan liian vähän, poikia tuo asia ei niin paljon häirinnyt, mutta tyttönä oli todella tuskallista jatkuvasti jonottaa vessaan! Lisäksi vesipisteitä oli tasan yksi. Yöllä oli myös hankala saada kyyditystä pois alueelta, mutta kärsivällisinä ihmisinä saatiin tuokin ongelma ratkaistua ;) Meidän viikonlopussa ei siis mitään "megalomaanisia" ongelmia esiintynyt ja festareista jäi hyvä mieli!

Tänä vuonna totta kai festarit järjestettiin eri paikassa kuin viime vuonna, ongelmia oli ollut aivan liikaa ja paikka ei vain ollut sopiva näin suurelle tapahtumalle. Tänä viikonloppuna siis matkasimme Helsingin Kyläsaareen. Yhteydet olivat loistavat; metroja alueen viereen kulki jatkuvalla syötöllä, ja ilmeisesti myös bussilla ja ratikalla olisi paikanpäälle päässyt. Yöllä metrot eivät kulkeneet (paitsi jälkikäteen kuulimme, että ilmeisesti lauantai-yönä poikkeuksellisesti olisikin kulkenut?), mutta kävelimme alueelta isomman tien varteen, josta busseja kulki Rautatientorille viiden minuutin välein! Ei siis mitään ongelmia. Alueella oli myös enemmän vessoja kuin viime vuonna, sekä vesipisteitä useampi kuin yksi :D Kehitystä siis havaittavissa. Ruokajonot ainakin omalla kohdalla olivat kohtuulliset, ja kaikki sujui riittävän hyvin.

Silti sai edelleen lukea seuraavana päivänä valituksia siitä, miten jotku asiat olivat olleet pielessä. Muun muassa että illan viimeisen esiintyjän, Calvin Harrisin keikalle joka pidettiin teltassa (mm. valoshown takia), ei ollut mahtunut sisään? Ongelma tosiaan oli, että telttaan oli kaksi sisäänkäyntiä, toinen teltan kyljessä, ja toinen takaosassa josta pääsi sisään vain anniskelualueen kautta. Kyljessä olevan aukon kautta oli tietenkin vaikea päästä sisään enää keikan alettua, sillä teltta oli kuitenkin täyttynyt verran, etteivät teltan keskiosassa oleskelevat ihmiset antaneet yhtään tietä sisääntulijoille. Me kuitenkin olimme valinneet paikkamme fiksusti, totta kai ;) Eli täysin vastakkaiseen reunaan, kuin missä sisäänkäynti oli! Tilaa oli vaikka millä mitalla, mutta mediassa jauhettiin jatkuvalla syötöllä että teltta oli ollut tupaten täynnä? Huh huh.. Lisäksi vielä kun on huippusuosittu esiintyjä kyseessä, ei paikalle kannata tulla 5min ennen shown alkua..? Me ainakin olimme teltassa jo tuntia ennen, joka ei ollut yhtään liioiteltua. Totta kai se on pois jonkun toisen esiintyjän keikasta, mutta eihän festareilla voi kaikkea saada! Eikä muutenkaan elämässä.. ;)

Lauantaina telttaongelmaan oli tullut pieni ratkaisu, ja teltan toisen seinustan pressuja (tms) oli rullattu ylös, jotta myös ulkopuolelta näki telttaan, ja lisäksi sisääntulo aukko oli täten suurempi! Loistavaa, että järjestäjät kuitenkin reagoivat ihmisten sanomisiin. Tällöin teltassa oli sitä paitsi esiintymässä illan viimeisenä Sebastian Ingrosso, henkilökohtainen suosikkini näillä festareilla! Joten olin iloinen että kaikki muutkin halukkaat pääsivät hänestä nauttimaan :) Huikea keikka ja show, tunnelma todellakin kohdillaan!!
Toki meillä jäi David Guettan keikasta osa näkemättä, koska haluttiin Ingrossoon hyvät paikat. Keikkojen välillä oli määrä olla taukoa puoli tuntia, joka ei olisi riittänyt massan mukana siirtymiseen keikalta toiselle, mutta lavat olivat onneks vierekkäin joten Guettan keikan loppuosa kuului telttaan sisälle saakka odotellessamme Ingrossoa ;)

Festareilla tarvitsee jokaisen jaksaa joustaa asioissa, jotta kaikki menee putkeen. Kun on suurista ihmismassoista, isosta alueesta ja huippuesiintyjistä kyse, kannattaa vähän miettiä ja suunnitella etukäteen kenet haluaa eniten kuulla ja nähdä. Järjestäjillä olisi totta kai joissain asioissa edelleen parantamisen varaa, mutta välillä tuli jopa sellainen olo, että ihmiset oikein etsivät vikoja tästä tapahtumasta ja järjestäjistä, edelleen ehkä katkerina viime vuodesta?? Tai ne, ketkä eivät viime vuonna paikalla olleet, olivat asennoituneet negatiiviseen sävyyn jo ennen paikalle saapumistaan, huhujen ja median vuoksi..? "Eihän järjestelyt voi olla hyviä, kun viime festaritkin oli ihan fiasko"...

Anyway, meillä oli huikea reissu, yks kesän parhaimmista viikonlopuista! Ei annettu pikku juttujen häiritä, ennakoitiin tulevaa ja nautittiin täysillä lempiesiintyjien keikoista! Ja, kuten arvata saattaa, tässä vähän kuvasatoa... :D 

Perjantai:

Meiän hippi-teema <3




Armin van Buuren

Armin van Buuren

Zedd

Calvin Harris! Videoo ois enemmän kuin kuvia... :D  

Lauantai:
Teema-päivä 2: Snapbackit liikentees ;)

Gangstaaa




Happy! Aapon hartioilla part 1

Ainut vähänkään järkevä kuva Guettan keikalta
Seuraavat kuvat Sebastian Ingrosson keikalta



Happyhappy! Aapon hartioilla part 84 :D


Aivan huikea Ingrosso!




Näihin kuviin ja tunnelmiin on varmaan hyvä lopettaa ;)
Ihanaa, aurinkoisen illan jatkoa!

Terkuin Essi